Signmark antoi Saana Akiolalle erikoisen viittoman: "Hän on kuin konekivääri"

Kyseinen viittoma on Saana Akiolan itsensä hyväksymä.

Kuudennessa Tanssii Tähtien Kanssa -livejaksossa tanssitaan viisuhittien tahtiin ja parinvaihdon merkeissä. Räppäri Signmark ja Saana Akiola esittivät 80-luvun henkeä huokuvaan Diggi-Loo Diggi-Lay -kappaleeseen cha cha chan.

– Maanantaina päästiin treenikselle ja mietin, että tällanen viikko sitten, Signmark kertoi jakson insertissä.

Räppäri antoi Akiolalle myös oman persoonallisen viittoman.

– Hän on itse hyväksynyt tämän ja se perustuu siihen, että hän on kuin konekivääri. Hän kertoo ohjeita niin nopeasti, että tulkki vetää hiki hatussa.

Kulunut parinvaihtoviikko on ollut Akiolan mukaan ennen kaikkea erilainen kuin aikaisemmat TTK-treeniviikot.

– Opin muutamat viittomat, omani. On ollut mielenkiintoista opettaa todella eri tavalla. Siihen on mennyt viikko ihmetellessä, Akiola myönsi.

Tuomarien mielestä 33 pistettä kerännyt esitys oli ennen kaikkea iloinen.

– Super siisti, dikki-loo dikki-lay, tämä sydämeni vei. En lakkaa ihmettelemästä Markon rytmitajua, Jorma Uotinen kommentoi

– Tässä oli nyt sitä Euroviisutunnelmaa, Krista Siegfrids ilahtui.

Katso Signmarkin muut tanssit tästä! 

Tanssii Tähtien Kanssa sunnuntaisin klo 19.30 MTV Katsomossa ja MTV3-kanavalla. Tanssikupla MTV Katsomossa maanantaisin ja perjantaisin. Ohjelmat ovat katsottavissa myös C Moressa.


Lue myös:

    Uusimmat