Shokkiuutinen järkytti: Adele jättää musiikkibisneksen vuosiksi?

Laulaja Adele kertoi aikovansa pitää usean vuoden tauon musiikinteosta, jotta hän voisi keskittyä olemaan onnellinen ja varattu nainen. Ihmisten reaktio sai naisen kuitenkin pyörtämään puheensa.

Napattuaan komeat kuusi Grammy-palkintoa kultakurkku Adele, 23,paljasti yllättäen suunnittelevansa ottavansa neljän, viiden vuoden tauon musiikista keskittyäkseen rakkauselämäänsä.

Sydäntä särkevistä hiteistään tunnettu laulaja kertoi haluavansa panostaa uuteen suhteeseensa Simon Koneckin kanssa: Adele kokee pistäneensä uransa parisuhteiden edelle – ja tämä on johtanut aina sydänsuruihin.

– Aion painua taka-alalle neljäksi tai viideksi vuodeksi. Jos teen koko ajan töitä, parisuhteeni epäonnistuvat, Adele päräytti kirosanojen siivittämänä Vogue-lehdelle.

– Ainakin nyt minulla on aikaa tehdä onnellinen levy. Ja olla itse rakastunut ja onnellinen, Adele jatkoi.

Adele paljasti samaisessa haastattelussa olevansa mainio tyttöystävä ja oivallista vaimomateriaalia, sillä hän rakastaa kokata, nauraa ja nauttivansa seksistä. Laulaja listasikin haluavansa mennä naimisiin, hankkivansa lapsia ja istuttavansa kasvipalstan.

Voguen haastattelun ilmestyttyä fanit kuitenkin järkyttyivät sen verran, että Adele kiirehti korjailemaan sanojaan: hän kertoikin rynnistävänsä oikopäätä studiolle tekemään uutta levyä.

– Viisi vuotta taukoa? Enemminkin viisi päivää! Adele kirjoitti virallisille sivuilleen.


MTV3/Helmi

Lähde: belfasttelegraph.co.uk, Daily Mail,

Kuva: GettyImages

Lue myös:

    Uusimmat