Shamaanin kanssa kihlautunut Norjan prinsessa Märtha Louise luopuu kuninkaallisista tehtävistään – uskoo olevansa selvänäkijä
Yhdysvaltalaisen shamaanin kanssa kihlautunut prinsessa on saanut runsaasti julkisuutta erilaisista henkimaailman bisneksistään.
Norjan prinsessa Märtha Louise on luopunut kuninkaallisista tehtävistään, maan kuningashuone ilmoitti tiistaina. Prinsessan kerrotaan jatkossa keskittyvän vaihtoehtoisten hoitojen alalla toimivaan yritykseensä shamaani-kihlattunsa kanssa.
Kuningashuoneen lausunnon mukaan tarkoituksena on luoda selkeämpi ero liiketoimien ja kuningashuoneen välille. Lausunnossaan palatsi korosti myös kuninkaallisen perheen suurta luottoa norjalaiseen terveydenhuoltojärjestelmään.
51-vuotias Märtha Louise on saanut runsaasti julkisuutta erilaisista henkimaailman bisneksistään. Prinsessa uskoo olevansa muun muassa selvänäkijä ja pystyvänsä kommunikoimaan enkelien kanssa.
Prinsessa on esimerkiksi perustanut enkelikoulun, joka jouduttiin muutaman vuoden toiminnan jälkeen sulkemaan. Hän on myös julkaissut useita kirjoja ja ollut mukana eri tv-tuotannoissa.
Prinsessa säilyttää tittelinsä
Henkimaailman yhteydet ovat aiheuttaneet Norjassa runsaasti kielteistä julkisuutta, ja prinsessaa on myös syytetty siitä, että hän yrittää hyötyä kuninkaallisesta arvonimestään erilaisissa enkeliyhteyksissä ja liiketoimissaan.
Kuningashuoneen mukaan prinsessa saa edelleen säilyttää tittelinsä kuninkaan toiveesta. Vuonna 2019 kuninkaallinen perhe päätti, ettei Märtha Louise enää käyttäisi prinsessan titteliään liiketoimiensa yhteydessä.
Prinsessa on aiemmin ollut naimisissa kirjailija Ari Behnin kanssa. Pari ehti saada kolme tytärtä ennen eroaan vuonna 2016. Behn teki itsemurhan muutamaa vuotta myöhemmin.
Vuonna 2019 prinsessa kertoi seurustelevansa yhdysvaltalaisen shamaanin Durek Verrettin kanssa. Mikäli pari avioituu, tulee Verrettistä osa Norjan kuninkaallista perhettä. Hän ei kuitenkaan saa kuninkaallista titteliä tai edustustehtäviä.
Prinsessa Märtha Louise on Norjan kuningasparin esikoistytär. Kruununperimysjärjestyksessä ensimmäisenä on hänen veljensä, kruununprinssi Haakon.
Uusimmat
-
00:00
Expressen: Räjähdys Tukholmassa – pommiryhmä paikalla
-
22:43
Jättiläispandapari saapui tiistaina Kiinasta Washingtoniin
-
22:20
Kaksi pikaraitiovaunua törmäsi toisiinsa Helsingissä
-
22:18
Pikkuhuuhkajien valmentajalta jättivoiton jälkeen poikkeuksellinen viesti suomalaispelaajien vanhemmille: "Haluan heti sanoa"
-
22:04
Nyt puhuu Kylian Mbappén asianajaja – näin hän perustelee supertähden syyttömyyttä: "Tämä sulkee pois sen mahdollisuuden"
-
21:40
Ensitreffit-Jyrkin kuorsaus vei Jennin yöunet – vodcast: Ero vai eri makuuhuoneet?
-
21:17
Hizbollah uhkasi hyökätä kohteisiin ympäri Israelia
-
21:10
Times: Englanti teki historiallisen päävalmentajavalinnan
-
21:10
Janne Puhakan murhasta epäillyn ystävä VG:lle: "Olen pitänyt häntä hyvänä ja lämpimänä ihmisenä"
-
20:52
Upea nousu! Pikkuhuuhkajat eteni EM-jatkokarsintaan
-
20:44
Vain pieni osa EU-maiden palautuspäätöksistä saadaan pantua toimeen – tämä on suurin ongelma
-
20:22
Miksi Israel on alkanut tulittaa rauhanturvaajia? Tutkija: Lähi-idän tilanne kärjistyy entisestään lähiviikkoina
-
20:20
Expressen: Real Madridilla kriisikokous Kylian Mbappén raiskausepäilyn vuoksi – "He panikoivat"
-
20:00
Tällaisena ei ole Niina Lahtista nähty!
-
19:47
Eduskunnan verkkosivut toimivat taas
-
19:34
Pikkuhuuhkajille karmea takaisku ratkaisevassa EM-karsintaottelussa – helpottava kuitti tuli nopeasti
-
19:17
Mestiksessä hiljainen hetki Janne Puhakan muistolle
-
19:01
Maria Huntington oli matkalla Huomenta Suomen vieraaksi, kun tulikin yllättävä este: "Oli aika hurja yö"
-
18:54
Älä tee ruokavirhettä "nirson" lapsen kanssa: "Saattaa jopa pahentaa tilannetta"
-
18:50
Sébastien Ogier heitti kovaa herjaa kilpakumppanistaan – nyt tuli vastaus
-
Lataa lisää