Muuntuneen koronan leviäminen luo painetta kiristää rajoituksia entisestään: "Tiedossamme on kaksi laajempaa rypästä"

Suomen koronatartuntojen määrä on Euroopan tasolla edelleen huomattavan matala, kertoi THL:n ylilääkäri Taneli Puumalainen hetki sitten tiedotustilaisuudessa.

Hallitus täydensi koronastrategiaansa muuntoviruksen uhkan vuoksi.

Esimerkkinä hyvin vaikeasta tilanteesta Puumalainen mainitsee Irlannin, jossa koronan ilmaantuvuus on jo 1500 tartuntaa 100 000 ihmistä kohden kahdessa viikossa.

Suomen naapurimaista Ruotsissa ilmaantuvuus on THL:n ylilääkärin mukaan 700 luokkaa, Tanskan noin 350 ja Norjan noin 150. Monissa Euroopan maissa on voimassa tiukkoja sulkutoimia muuntokoronan leviämisen estämiseksi.

– Tämän aamun (Suomen lukema) oli 43 120 tartuntaa ja ilmaantuvuus oli 70. Tilanteemme on muihin maihin nähden poikkeuksellisen matala.

Taneli Puumalaisen mukaan sairaalahoidossa on tällä hetkellä 141 potilasta, joista 21 on tehohoidossa. Tänään ei raportoitu uusista koronakuolemista.

– Viime viikon lopulla tartunnat kääntyivät hieman nousuun ja se näkyy ennen kaikkea HUS-alueella. Olemme kaukana tasosta, mikä oli marraskuun lopulla. Tuolloin kahden viikon jaksolla tautia oli kiivaimmillaan yli 6000 tapausta kahdessa viikossa.

Tällä hetkellä tartuntoja on nelisen tuhatta vastaavalla ajanjaksolla. Positiivisten näytteiden osuudessa on havaittu Puumalaisen mukaan pientä nousua.

Muuntovirus levinnyt jo laajalle

Taneli Puumalaisen mukaan muuntunutta koronavirusta on havaittu yli 60 maassa.

Ylilääkäri uskoo, että todellinen lukema on suurempi, sillä monissa maissa ei ole riittävää laboratorio-osaamista. Suomessa kyky tunnistaa muuntuneet virustapaukset on hyvä.

– Tällä hetkellä valtaosa tapauksista pystytään jäljittämänä lähteeseen, mutta jos tapaukset lähtevät nousuun ja muuntovirus lisääntyy, jäljittäminen joutuu todella koville.

Puumalaisen mukaan tuoreimman tiedon perusteella Suomessa on havaittu 100 muuntovirustapausta tähän mennessä.

– Tiedossamme on kaksi laajempaa rypästä, joissa on useita tartuntoja. Viime päivinä todetut muuntovirustapaukset liittyvät kuitenkin aikaisempiin ketjuihin tai ovat jollain lailla kytkettävissä matkustukseen. Meidän täytyy henkisesti varautua siihen, että muuntovirus luo painetta kiristää rajoituksia entisestään.

Rokotteita virtaa Suomeen, mutta hitaasti

Taneli Puumalaisen mukaan Suomeen on saatu tähän mennessä 195 000 Pfizer-BioNTech -rokotetta ja 6000 annosta Modernan rokotetta.

Rokotusrekisterin mukaan Suomessa on tähän mennessä rokotettu 116 000 ihmistä.

– Kentällä on parhaillaan noin 30 000 annosta, joita parhaillaan annetaan eli todellinen määrä on suurempi.

Lisäksi sairaanhoitopiireissä on varastoissa noin 44 000 annosta. THL:n mukaan Pfizerin rokotetta toimitetaan Suomeen noin 50 000 annosta viikossa ensi viikosta alkaen. Viikolla kuusi viikottainen määrä nousee 60 000 annokseen ja viikolla 7 noin 70 000 annokseen.

Modernan rokotetta saadaan Suomeen kahden viikon välein lisääntyvin määrin, mutta THL ei pysty arvioimaan määriä viikkoa eteenpäin.

Lue myös:

    Uusimmat