Balkanilla Serbiassa on lukematon määrä kodittomia koiria, ja vankilat ovat tupaten täynnä. Uudella hankkeella yritetään pureutua molempiin ongelmiin yhdellä iskulla. Sremska Mitrovica -ohjelmassa vangit ja koirat valmistavat toisiaan yhteiskuntaan paluuseen.
Idea ohjelmaan sai alkunsa, kun pieni kaupunki maan luoteisosassa taisteli kulkukoiraongelman kanssa ja kysyi, voisiko koirille suunnatun löytöeläintalon perustaa vankilan maille.
EU-organisaation avulla vankila päätti ottaa tilanteesta kaiken hyödyn irti, ja vangit aloittivat koirien hoitamisen. Nyt vangit hoitavat satoja koiria siivoamalla niiden häkkejä sekä ruokkimalla ja kouluttamalla niitä.
Kahdessa vuodessa noin 80 vankia on suorittanut 10-viikkoisen harjoitusohjelman. Tavoitteena on kouluttaa koirat siten, että ne ovat valmiita adoptoitaviksi. Tarkoitus on myös vähentää vapautuneiden vankien joutumista uudelleen vankilaan tottumalla heitä toimimaan työelämässä, muun muassa löytöeläinkodeissa tai eläintarhoissa.
Sekä koirien että vankien aggressiivisuus vähenee
Vankilanjohtaja Aleksandar Alimpic myöntää olleensa aluksi skeptinen idean suhteen. Nyt hän kertoo kuitenkin olevansa täysin vakuuttunut siitä, että kyseessä on paras mahdollinen ohjelma saada vangit jälleen yhteiskuntakelpoisiksi.
– Tämä ohjelma voi muuttaa ihmisiä, hän sanoo.
Johtajan mukaan henkilökunta on huomannut, että vankien empatiakyky on kehittynyt valtavasti. Lisäksi sekä koirien että vankien aggressiivisuus on vähentynyt huomattavasti.
Alimpicin mukaan monet koirat ovat tullessaan olleet aggressiivisia, mutta nyt niistä on tullut kunnon lemmikkejä. Hän lisää, että viikossa saatetaan adoptoida jopa 20 koiraa.