Selin: Kaikki on valmiina kuvauksia varten

Mannerheim-elokuvan kuvausten peruuntuminen on järkyttävää, kertoo elokuvan tuottaja Markus Selin.

- Elokuvaa on valmisteltu kymmenen vuotta. Kaksi viime vuotta työtä on tehty aktiivisesti ja viimeinen puoli vuotta raivokkaasti.

Kaikki on valmiina ensimmäistä kuvausjaksoa varten: elokuvan puvusto on valmiina, tarpeisto on olemassa, sotatantereet on rakennettu ja luntakin on enemmän kuin moneen vuoteen, kuvailee Selin.

Rahaa on poltettu tähän mennessä Selinin mukaan vähintään kolme miljoonaa.

- Nyt toivotaan vain, että löytyy jokin isänmaallinen taho tai sijoitusyhtiö, joka haluaa lähteä elokuvantekoon mukaan.Tulevan viikonlopun neuvottelut ratkaisevat elokuvan tulevaisuuden, Selin sanoo.

Kyseessä on Harlinin uran suurin sokki

Mannerheim-elokuvan ohjaaja Renny Harlin kertoo tilanteen olevan hänen uransa suurin sokki.

- Kuvausryhmät Liettuassa, Helsingissä ja Joensuussa ovat valmiina. Rekkalastilliset rekvisiittaa odottavat käyttöä. Valoja ja kameroita on matkalla Suomeen eri puolilta Eurooppaa.

- Oli tosi kova paikka kertoa asiasta tuotantotiimille, sanoo Harlin.

- En ole koskaan nähnyt niin vannoutunutta ryhmää. Mutta kirvestä ei ole vielä heitetty kaivoon. Kyllä me yritetään saada tämä hanke vielä takaisin jaloilleen!

Lue myös:

Lue myös:

Lue myös:

    Uusimmat