Kyprosta ravistelee kylmäävä vyyhti – Nyt löytyi seitsemäs uhri Sierra, 6, jonka sarjamurhaaja oli upottanut kuuden metrin syvyyteen

Kyproksella sarjamurhaajan uhriksi joutuneen kuusivuotiaan Sierra Grazen ruumis on löydetty kahden kuukauden etsinnän jälkeen, uutisoi Aftonbladet. Sierra on yksi sarjamurhaajan seitsemästä uhrista.

Pääepäilty 35-vuotias Nicos Metaxas vietiin rikospaikalle Memin järvelle keskiviikkoaamuna. Metaxas näytti tällä kertaa poliisi eri kohdan, kuin aiemmin. Etsinnät olivat keskittyneet sille alueelle, jonka epäilty oli aiemmin näyttänyt tutkijoille.

Viranomaiset aikoivat pumpata vettä järvestä Sierran ruumiin löytämiseksi, mutta pienikokoinen, lakanaan kääritty ruumis löytyi kuuden metrin syvyydestä sidottuna sementtijärkäleeseen, Metaxasin nyt näyttämältä alueelta.

Sierra Graze oli Mary Rose Tiburcion, 39, tytär. He olivat kotoisin Filippiineiltä, mutta joutuivat sarjamurhaajan uhreiksi Kyproksella. Metaxas tappoi yhteensä viisi naista ja kaksi tyttöä.

Metaxas on myöntänyt kuristaneensa Sierran niin kuin tämän äidin ja suurimman osan uhreistaan. Aiemmin hän sanoi, että Sierra oli tukehtunut omaan oksennukseensa ennen kuin hän heitti ruumiin Memi-järveen.

Metaxas johti tarkoituksella viranomaisia harhaan kertomalla väärää tietoa tytön ruumiin olinpaikasta.

Myönsi surmanneensa pikkutytön

Poliisi oli etsinyt Sierran jäänteitä melkein kaksi kuukautta väärästä paikasta, ennen kuin Metaxas kertoi heille totuuden. Äiti ja tytär ilmoitettiin kadonneiksi toukokuussa 2018.

Sierra oli viimeinen seitsemästä uhrista, joka löydettiin. Sarjamurhaaja myönsi surmanneensa pikkutytön ja tämän äidin. Tirburcio oli ensimmäinen, joka löydettiin. Ruumis löytyi kaivoksen akselista huhtikuussa.

Metaxas on viranomaisten hallussa. Maan hallitus on luvannut maksaa kaikkien uhrien hautajaiskulut.  

Lue myös:

    Uusimmat