Seitsemän vuotta sitten kaikki etsivät Karoliina Kestiä – yli kuukautta myöhemmin kylmävetinen lampi paljasti salaisuutensa

15-vuotias Karoliina Kesti katosi runsaat seitsemän vuotta sitten, heinäkuun 31. päivä 2011 Tampereen Villilässä. Nuoren tytön katoaminen oli viikkojen ajan näkyvästi esillä mediassa ja kymmenet ihmiset osallistuivat hänen etsintöihinsä. Eilen tuli kuluneeksi seitsemän vuotta siitä, kun Kesti löytyi kuolleena lammesta.

Karoliina Kesti oli viettämässä ennen katoamistaan viikonloppuiltaa poikajoukon kanssa. Hän lähti aamuyöllä puoli kolmelta ajamaan skootterilla kohti kotiaan Lentävänniemessä.

Samaan aikaan kotimatkalle lähti skootterilla myös Kestin kaveri. Melko pian kaverusten tiet erosivat, ja Kesti jatkoi kotimatkaansa skootterilla yksin.

Kesti ei kuitenkaan koskaan saapunut kotiinsa. Seuraavana aamuna kello seitsemältä tytön skootteri löytyi illanviettopaikan läheisyydestä erään taloyhtiön piha-alueelta, tieltä ulos ajettuna. Skootteri makasi maassa vilkku päällä. Tytöstä ei näkynyt jälkeäkään.

Skootterin säilytyslaukussa oli Kestin avaimet ja käsilaukku, mutta puhelin jäi kateisiin. Löytöpaikasta oli lyhyehkö matka läheiseen Likolampeen.

Tytön vanhemmat tekivät samana päivänä poliisille katoamisilmoituksen lapsestaan.

Juttu jatkuu kuvan jälkeen.

Laajat ja pitkät etsinnät

Käynnistyi laajat ja pitkät etsinnät. Poliisi pyysi vihjeitä tytön olinpaikasta, mutta niitä ei tullut. Mitään karkaamiseen viittaavaa ei poliisin tietojen mukaan nuorten illanvietossa tullut ilmi.

Poliisi haravoi heti metsikköä Likolammenkadun läheisyydestä. Etsinnät laajenivat ainakin Pyhäjärven, Vihnusjärven ja Tesomajärven ympäristöihin, Myllypuron puistoon ja teollisuusalueelle.

Myös vapaaehtoisjoukot ehtivät olla mukana viikkoja kestäneissä etsinnöissä. Yhteensä niihin osallistui yli sata ihmistä. Kestiä etsittiin myös Likolammesta tuloksetta.

Etsintöjen aikana kaksi rakennusalan yritystä ja rikoslehti tarjosivat monien tuhansien eurojen vihjepalkkiota Kestin löytämiseen johtavasta vihjeestä.

Juttu jatkuu kartan jälkeen.

Muuttui tappotutkinnaksi

Autossa oli ollut kuljettajan paikalla henkilö. Pysähtyneen auton edessä oli lisäksi seisomassa kaksi miestä.

Hieman ennen kolmea yöllä auton edessä oli pysähtyneenä skootteri, jonka päällä oli tyttö. Poliisi pitikin varteenotettavana vaihtoehtona sitä, että skootterin päällä ollut tyttö oli Karoliina.

Poliisi pyysi havaintoja miehistä, mutta myöhemmin selvisi, ettei auto ja havainto liittyneet Kestin katoamiseen. Syyskuun alussa 2011 poliisi tiedotti, että sen saamien monien yleisövihjeiden perusteella havainnot pitkään etsitystä autosta ja sen matkustajista oli tehty muulloin kuin Kestin katoamisaikaan.

Juttu jatkuu videon jälkeen.


Tennistossu löytyi pohjasta

Elokuun loppupuolella 2011 Kestin löytämiseksi tehtävät maastoetsinnät lopetettiin toistaiseksi. Poliisi kertoi tuolloin, että maasto oli tutkittu perusteellisesti sen paikan ympäristöstä, mistä Kestin skootteri löytyi katoamisen jälkeen.

Elokuun 26. päivä Merivartioston sukeltajat löysivät Likolammesta ruskean tennistossun, joka olisi voinut ratkaista tapauksen.

Kestin omaiset ja hänen kanssaan iltaa viettäneet nuoret eivät kuitenkaan tunnistaneet tossua, koska he muistivat kengän värin väärin. Poliisi epäilikin, ettei syvältä mudasta löytyneellä jalkineella ollut osuutta tapaukseen.

Vainajalla oli jalassaan vain yksi ruskea tennistossu, aiemmin löytyneen kengän pari.

Ruumiin löytymistä vaikeuttivat olosuhteet

Likolampi oli jo tuoreeltaan poliisin etsintöjen kohteena, ja sitä tutkivat niin ruumiskoirat kuin sukeltajatkin. Ruumiin löytymistä vaikeuttivat kuitenkin olosuhteet.

Kylmävetinen Likolampi on pohjaltaan pehmeä ja liejuinen, minkä takia näkyvyys vedessä on huono. Lisäksi Kestin kengän tapaan myös hänen ruumiinsa oli saattanut vajota pohjamutiin.

Veden lämpötila vähensi ruumiista nousevien kaasujen määrää, mikä vaikeutti ruumiskoiran työtä ja hidasti ruumiin nousemista pintaan.

Kestin puhelin löydettiin hieman yli viikko ruumiin löytymisen jälkeen Likolammen rannalta.

Poliisi sai lopulta tutkinnan valmiiksi helmikuussa 2012. Se totesi, ettei asiaan liity rikosta. Kestissä ei ollut väkivallan merkkejä. Hänen yksiselitteiseksi kuolemansyykseen todettiin hukkuminen. Kesti ehti olla kadoksissa yli kuukauden ajan.

Juttu jatkuu grafiikan jälkeen.

Ei ollut itsetuhoinen

Kestin katoamisen tutkinnanjohtaja Hannu Kallioniemi kertoi ruumiin löytymisen jälkeen, että varmuudella ei tiedetä miksi tai miten Kesti joutui skootterinsa luota läheiseen Likolampeen.

– Mitään viitteitä siitä, että joku ulkopuolinen olisi ollut osallisena hukkumiseen, ei ole. Tapauksessa ei siis ole syytä epäillä rikosta. On mahdollista, että varmaa vastausta siihen, miksi Kesti joutui lampeen, ei saada koskaan.

Kallioniemen mukaan lammen ranta on höttöinen ja siinä on hankala liikkua.

– Aikuisen kokoisenkin on hankala päästä rannasta ylös ja kun kyseessä on hentoinen nuori tyttö, se on vielä vaikeampaa, Kallioniemi sanoi.

Karoliina Kestin katoamisen ympärillä velloi paljon erilaisia spekulointeja. Kallioniemen mukaan Kesti ei ollut kuitenkaan itsetuhoinen.

Lue myös:

    Uusimmat