Seismologi: Tsunamihälytys voimassa koko päivän

Voimakas 8,9 magnitudin maanjäristys on aiheuttanut laajan tsunamin Japanissa. Aallon korkeuden on raportoitu olleen metristä jopa kymmeneen metriin.

Tsunamista on varoitettu laajasti Tyynenmeren alueella Venäjältä Filippiineille. Seismologian laitoksen mukaan yli kahdeksan magnitudin järistyksiä tapahtuu vain yksi vuodessa.

Myös Filippiinit on antanut tsunamivaroituksen rannikoilleen.

- Hyvin todennäköistä on, että laaja tsunami tulee. Sehän törmää ensimmäisenä Japanin itärannikkoon, ja siitä sitten painuu tuonne Aleuteille Yhdysvaltain länsirannikolle. Koko Tyynenmeren altaan ylihän se menee, kertoo erikoistutkija Matti Tarvainen seismologian instituutista.

Tarvaisen mukaan tsunamihälytys on voimassa koko päivän.

- Kyllä tässä pidetään hälytys päällä koko ajan. Se pääjäristyshän oli vielä matala, se oli noin 5 kilometriä merenpohjan alapuolella. Se on hyvin matala, joten sellainen varmasti synnyttää tsunamin - suuren tai pienen.

Japanilaisten tiedotusvälineiden mukaan järistyksessä on loukkaantunut useita. Tokiossa Naritan lentokenttä on jo suljettu.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat