Mainos

Seiskan väite: Toimi Kankaanniemi lähetti Johanna Tukiaiselle rahaa alusvaatekuvia vastaan

Kansanedustaja Toimi Kankaanniemi (ps.) on ollut yhteyksissä kohublondi Johanna Tukiaiseen.

Seiska-lehti kertoo, että kansanedustaja Toimi Kankaanniemi (ps.) on viestitellyt kohublondina kunnostautuneen Johanna Tukiaisen kanssa.

Seiskan tavoittama Kankaanniemi myöntää lehtihaastattelussa tuntevansa Tukiaisen, ja kertoo, että antoi lakiapua etsivälle Tukiaiselle ystävänsä numeron.

– No hän on erittäin tunnettu henkilö, niin kyllä tietysti tunnen. Tapasin hänet kerran ja keskustelimme hänen oikeusjutusta, Kankaanniemi kertaa.

Kankaanniemi nousi kohun keskiöön viime toukokuussa, kun Keskisuomalainen uutisoi kansanedustajan lähetelleen vieraille naisille seksuaalissävytteisiä viestejä ja suoria seksiehdotuksia.

Seiskan mukaan myös Kankaanniemen ja Tukiaisen yhteydenpito olisi alkanut viime keväänä.

Seiskan mukaan Kankaanniemi olisi antanut Tukiaiselle myös rahaa vastineeksi alusvaatekuvista. Haastattelussa Kankaanniemi kuitenkin kiistää valokuvien pyytämisen Tukiaiselta.

Kankaanniemi ei myöskään halua kertoa sen tarkemmin Tukiaiselle mahdollisesti lähetettyjen rahojen tarkkoja määriä.

– Jos annoin, niin se on hänen asiansa, en tosiaan kerro, hän sanoo.

Kankaanniemi kuvailee haastattelussa, kuinka on vuosien saatossa antanut kymmenille tai jopa sadoille vaikeuksissa olevalle rahaa. 

– En ole mitään satoja euroja antanut, vaan se on aina tuommonen parikymppiä normaali tapa, että vuorokauden eteenpäin pääsee, jos sellaisessa hädässä on, Kankaanniemi luonnehtii lehtijutussa.

Lähde: Seiska

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.

    Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme vaihtamaan tuettuun selaimeen. Lisätietoja