Sebastian Vettel haikailee Kimi Räikkösen perään, Charles Leclercin ajamisessa iso riski – Ferrarin tähtikaksikosta rohkea näkemys
Sebastian Vettel ja Charles Leclerc muodostivat jo viime kaudella mielenkiintoisen kuljettajakaksikon Ferrarilla, mutta se toi mukanaan myös ongelmia. Entinen F1-kuski Christijan Albers antoi suoran mielipiteensä kaksikosta.
32-vuotiaan suorituskäyrä osoitti myös viime vuonna alaspäin, kun hän sortui jälleen useisiin virheisiin. Lisäksi ensimmäisen kautensa Ferrarilla ajanut Charles Leclerc osoitti useissa kisoissa olevansa nelinkertaista maailmanmestaria nopeampi.
Erinäiset tapaukset ovat vuosien varrella osoittaneet, että Vettelin hermo kiristyy nopeasti, jos tallitoverit pistävät saksalaisen koville. Kolme kaudella F1:ssä ajanut Christijan Albers on huomannut Vettelin Akilleen kantapään.
– Vettelillä on nopeutta, mutta välillä hän ärsyyntyy, kun joku on yhtä nopea. Siksi hän halusi pitää Kimin tallitoverinaan. Turvallisuussyistä, Albers sanoo grandpx.newsin mukaan.
Vettel ja Leclerc taistelivat kiivaasti keskenään viime kaudella. Kaksikon välinen kilpailu aiheutti harmaita hiuksia myös Ferrarin välille, sillä toisinaan kaksikon jääräpäisyys maksoi kalliita MM-pisteitä.
– Kun katsot suorituksia, ne eivät vain ole hyviä. Vettelin ja Leclercin kamppailu on tuonut monia ongelmia ja maksanut pisteitä, Albers sanoo.
Ennen viime kauden alkua Ferrari linjasi Leclercin aloittavan tallin kakkoskuskina, mutta nuori monacolainen osoitti nopeasti, että hän pystyy haastamaan Vettelin ja muut kärkikuskit vahvasti. Leclerc ajoi kauden aikana upeasti kuusi paalupaikkaa ja kaksi voittoa. Albers nostaa Leclercin ajotyylistä esiin kuitenkin huomattavan seikan, joka aiheuttaa ihmetystä.
– Hän on ensimmäinen kuljettaja, jota en osaa arvioida. Mielestäni Leclerc aina yliajaa autoaan. Minulle on täysi mysteeri, miten hän jatkuvasti puristaa noita aikoja, kun hän ajaa niin villisti, Albers ihmettelee.
– Tämä on hänelle tärkeä vuosi. Nyt näemme, pysyykö hän aina vahvana ja tasaisena paineen alla.
Uusimmat
-
07:29
Aktivistimummon ja nuorten parhaat lahjavinkit ammattiin tai ylioppilaaksi valmistuvalle – "Siitä voisi olla tulevaisuudessa hyötyä"
-
07:29
Hirmumyrsky olisi täysin mahdollinen Suomessa – lähellä on jo käyty
-
07:22
Tyson Fury hoippui kuin usvassa – brutaali kehävideo iskuista, jotka käänsivät MM-ottelun Oleksandr Usykille
-
07:06
Pörssisähkön keskihinta jää myös tänään miinukselle
-
07:04
MTV Puolassa: Suomessa etenevä käännytyslaki huolettaa rajalla siirtolaisia auttavia – "Tehkää käännytyksiä, jos haluatte ruumiita"
-
07:00
Kuvataiteilija Maarit alkoi yllättäen sokeutua opiskeluaikanaan – eli vuosikymmenen täysin väärän diagnoosin kanssa: "Tämä on niin harvinainen sairaus"
-
06:58
Aleksander Barkoville NHL-palkintopysti!
-
06:58
Zelenskyi: Ukrainan liittolaiset pelkäävät Venäjän mahdollista tappiota sodassa
-
06:34
Luonnonsuojelualueen kupeeseen ilmestyi iso lämpöputki Espoossa, asukkaat tyrmistyivät: "Syvää surua ja järkytystä"
-
06:30
Leijonat-järkäle runteli Kanadan NHL-kultapoikaa – sitten tuli vihat niskaan: "Tulivat päälle"
-
06:29
Syöpä vai sittenkin jotain viatonta? Tätä kaikkea ihon alta löytyvä patti voi olla
-
06:02
Tuomas Korkeamäki on ollut viisi vuotta jumissa väliaikaisella osastolla: "Et koskaan täysin tiedä, mitä lapsellesi tapahtuu"
-
02:44
Oleksandr Usyk on kiistaton mestari! Tyson Fury "oli jo täysin poissa" MM-trillerissä
-
00:00
Nyt tarkkana tulen kanssa: Ympäri Suomea valtava määrä maastopaloja
-
23:50
Syytti Jesse Puljujärveä – NHL-kommentaattorilta erikoinen näkemys kanukkipakin sikailuun
-
23:16
Troolari uponnut avomerellä Etelä-Afrikassa: 11 kalastajaa kateissa
-
22:59
Reetta Hurske tykitti huippuajan Puolassa
-
22:42
Marco Reus tarjosi 25 000 fanille ilmaisen oluen
-
22:24
Israelin sotakabinetin ministeri uhkaa erota
-
22:17
2 000 000 euron lottopotti jäi nappaamatta: Tällä rivillä se olisi lähtenyt taskuun
-
Lataa lisää