F1-pomo jyrähti koronaviruksesta – puuttui ristiriitaiseen tilanteeseen: ”Silloin emme järjestä kisaa”

Kartta näyttää, kuinka laajalle koronavirus on nyt levinnyt – yli puolet tartunnan saaneista parantunut 3:14
Videolla juttua koronaviruksen leviämisestä maailmalla.

F1-sarja painii tällä hetkellä koronaviruksen luomien uhkakuvien ja rajoitteiden keskellä. Itse sarja ja kansainvälinen autoliitto FIA joutuivat jo perumaan Kiinan GP:n maassa levinneen pandemian takia. Nyt kysymysmerkit ovat kääntyneet muun muassa Bahrainin GP:tä kohtaan.

Bahrain kertoi alkuviikosta estävänsä maahantulon sellaisilta ihmisiltä, jotka ovat olleet maahantuloa edeltäneinä 14:nä vuorokautena Italiassa, Irakissa, Kiinassa, Hongkongissa, Iranissa, Thaimassa, Singaporessa, Malesiassa tai Etelä-Koreassa.

Erityisesti tikunnokassa on Italia, joka on kahden eri tallin tukikohta (Ferrari ja AlphaTauri). Heidän kohdalla Bahrainin GP:seen osallistuminen on joutunut nyt kyseenalaistuksen kohteeksi.

F1-johtaja Ross Brawn otti tiukasti kantaa koronavirusuhkiin.

– Jos jotain tallia ei päästetä maahan, emme voi järjestää kisaa, Brawn totesi Reutersille.

– Tietenkin jos talli itse päättää olla osallistumasta kisaan, se on heidän oma päätöksensä. Mutta jos joku talli on estynyt tulemasta kisapaikkakunnalle jonkun maan päätösten takia, on vaikea luoda reilua kilpailutilannetta, Brawn jatkoi.

Brawnin mukaan F1-sarja aikoo seurata tilanteen kehittymistä. F1 on jo nyt ohjeistanut talleja tuomaan kisoihin paikan päälle vain ”tarvittavan määrän väkeä”.

Lue myös:

    Uusimmat