SDP:n Rinne: Sipilä ja Berner luvanneet, että liikennetyöryhmä lähtee puhtaalta pöydältä

SDP:n Rinne: Liikennetyöryhmä lähtee puhtaalta pöydältä 3:05

Oppositiopuolue SDP:n puheenjohtaja Antti Rinne pitää tärkeänä, että perustettu parlamentaarinen työryhmä lähtee puhtaalta pöydältä eikä liikenne- ja viestintäministeriön kiistellyn selvityksen pohjalta.

– Olen saanut sekä pääministeriltä että (liikenne- ja viestintäministeri) Berneriltä vakuutuksen siitä, että puhtaalta pöydältä lähdetään liikkeelle. Uskon tähän, sanoo Rinne.

Rinne sanoo, että väylien korjausvelka on saatava kuntoon ja pitää hyvänä sitä, että nyt on päätetty millä tavalla asiassa edetään.

Ryhmän puheenjohtaja on liikenne- ja viestintäministeri Anne Berner (kesk.). SDP oli vaatinut ryhmän puheenjohtajuutta itselleen, mutta tyytyy tähän ratkaisuun. 

SDP katsoo, että väyläverkkojen yhtiöittäminen ei ole ratkaisu korjausvelan poistamiseen. Oppositiopuolueen mielestä verotuloilla maksetun väyläverkon on pysyttävä valtion omistuksessa.

Parlamentaarinen työryhmä perustettiin, koska liikenne- ja viestintäministeriön selvitys liikenneverkkouudistuksesta sai tyrmäyksen. Hallituksessa perussuomalaiset ja kokoomus vastustivat tiukasti selvityksen ehdottamaa mallia, ja ehdotus autoveron poistamisesta hyydytti autokauppaa.

Lue myös:

    Uusimmat