Schumin nopeus ei riittänyt Massalle

Ferrarin Michael Schumacher ajoi Malesiassa 14. lähtöruudusta kuudenneksi. Tallitoveri Felipe Massa tuli 21. ruudusta viidenneksi.

Kisan loppuvaiheessa Ferrari-kuskit ajoivat peräkkäin, mutta Schumacher ei pystynyt tekemään ohitusyritystä tallikaveristaan.

- Kisan loppuvaiheissa en pystynyt ohittamaan Felipeä, koska en vain ollut riittävän nopea, eikä hän tehnyt lainkaan virheitä, Schumi kertoi tilanteesta.

Schumi putosi aika-ajotulostaan huonompaan lähtöruutuun moottorinvaihdon takia.
- Voimme hyväksyä tämän tuloksen, kun ottaa huomioon, mitä viikonlopun aikana tapahtui. En usko, että olisimme voineetkaan saavuttaa paljon tätä enempää. Kisan keskivaiheilla en ollut yhtä nopea kuin alussa ja lopussa, joten meidän täytyy selvittää syy siihen, Schumi jatkoi.

Malesian rata ei kuulu Schumacherin suosikkeihin.
- Tämä rata on aina ollut yksi vaikeimmista meille. Melbourne on täysin erilainen rata, ja toivon, että se sopii paremmin 248-autollemme, Schumi katsoi jo kohti seuraavaa osakilpailua.

Massan tunnelmat olivat tallikaveria aurinkoisemmat. Hän lähti kahden moottorinvaihdon takia matkaan takarivistä.
- Olen erittäin tyytyväinen tähän tulokseen. Haluan kiittää tallia ensiluokkaisesta työstä. Viidenneksi päätyminen viimeisen rivin starttipaikalta on hyvä tulos. Taktiikkamme toimi hyvin ja pystyin ottamaan hyvän lähdön.

Massalta tuhraantui hieman aikaa hitaampien takana, mutta radan vapauduttua edessä, sai hän hyvän vauhdin päälle.
- Kisan aikana pystyin oikeissa kohdissa puristamaan kovempaa, koska tiesin, että toisissa vaiheissa minun pitäisi odotella enemmän, Massa totesi.

- Olin erittäin tyytyväinen vauhtiini. Jos olisin lähtenyt kärjestä, olisin taistellut palkintopallipaikasta ja ehkä Renault-autojenkin kanssa. En usko, että vauhdissamme oli suurtakaan eroa, Massa arvioi.

(MTV3-Reuters)

Lue myös:

    Uusimmat