Ferrarin Michael Schumacher ajoi sunnuntaina tallinsa kotiradalla Imolassa formula ykkösten San Marinon GP:n voittoon. McLarenin Kimi Räikkönen nousi kahdeksannesta lähtöruudusta viidenneksi.
Schumacher taisteli tiukasti Renault'n Fernando Alonson kanssa. Kaksikko ajoi lähes 30 viimeistä kierrosta aivan peräkkäin, mutta Alonso ei löytänyt ohituspaikkaa edes varikkokäyntien aikana, vaan jäi toiseksi. Maalissa eroa oli Schumacherin hyväksi 2 sekuntia. Viime vuonna kisassa oli samanlainen loppu, jossa nopeampi auto ei onnistunut ohittamaan - silloin asetelma oli Schumin ja Alonson välillä päinvastainen tämänvuotiseen verrattuna.
- Upealta tuntuu. Mitä muuta voin sanoa? Uskomaton viikonloppu. Teimme viime kisassa virheitä, mutta tällä kertaa olimme uskomattoman kilpailukykyisiä, Schumacher sanoi kisan päätyttyä kansainvälisessä lehdistötilaisuudessa.
Viime vuonna Imolassa voittanut Alonso teki kisasta melkoisen jännitysnäytelmän, sillä hän nousi aivan Schumacherin kannoille.
- Tein parhaani ja odotin mahdollisuuttani. Kuten tiedämme, tällä radalla on lähes mahdotonta ohittaa, ellei virheitä tapahdu, Alonso totesi viime vuoteen viitaten.
McLarenin Juan Pablo Montoya ajoi kolmanneksi. Kimi Räikkönen ei yltänyt missään vaiheessa kärkitaisteluun. Hänen lähtönsä ei onnistunut, sillä hän putosi Jarno Trullin ja Mark Webberin taakse kymmenenneksi. Varmalla ajolla suomalainen kohenteli asemansa kisan mittaan viidenneksi. Ohittaminen oli vaikeaa, ja Räikköseltä haaskaantui aikaa ensin Webberin ja sitten Felipe Massan takana.
