Säveltäjämestarin syntymäpäivää juhlittiin yllättävässä paikassa: "Kaikki hymyilivät"

Bachin syntymäpäivää juhlittiin metrossa 2:38

Säveltäjämestari Johann Sebastian Bachin syntymästä tulee tänään kuluneeksi 330 vuotta. Merkkipäivän kunniaksi Bachia on soitettu metroissa maailmanlaajuisesti.  

Säveltäjän syntymäpäivän juhlinta maanalaisessa soittamalla alkoi New Yorkista muutama vuosi sitten. Nyt tapahtuma on levinnyt 129 kaupunkiin 39 maassa. Helsingin metrossa Bachia soittivat Suomalaisen barokkiorkesterin muusikot.

Musiikkia oli tarjolla pitkin päivää, kun muusikot matkustivat soittimineen päätepysäkkien väliä.

–Matkustajien reaktiot ovat olleet positiivisia. Kaikki, jotka näin, hymyilivät metrosta noustessaan, kertoo aamulla vuorossa ollut sellisti Louna Hosia.

Soittoympäristönä metro on muusikolle vaativa.

–Pitää soittaa koko ajan lujaa, että musiikki kantaa taustaäänien yli. Ja kaikilla lihaksilla pitää tehdä koko ajan työtä, että pystyy soittamaan tuolilta putoamatta, kun metro liikkuu, kuvailee tilanteen haasteita sellisti Hosia.

Muusikot ovat kuitenkin sitä mieltä, että Bachin vieminen metroon on vaivan arvoista.

– Bach on niin hienoa musiikkia, että kaikki ansaitsevat kuulla sitä, sanoo Suomalaisen barokkiorkesterin toiminnanjohtaja Laura Kajander.

Lue myös:

    Uusimmat