Säveltäjä Pehr Henrik Nordgren on kuollut

Pehr Henrik Nordgren on valittu Keski-Pohjanmaan Kamariorkesterin nimikkosäveltäjäksi.
Lehtikuva-MTV3
Julkaistu 25.08.2008 20:02(Päivitetty 29.08.2008 20:44)

Säveltäjä Pehr Henrik Nordgren on kuollut. Hän menehtyi sairaalassa Keski-Pohjanmaalla ja oli kuollessaan 64-vuotias.

Nordgrenin tuotantoon kuuluu muun muassa kahdeksan sinfoniaa, useita konserttoja orkesterille ja soolosoittimille sekä yksitoista jousikvartettoa. Hänen musiikillista tyyliään on kuvailtu omaleimaiseksi ja ilmaisuvoimaiseksi. Hän keräsi vaikutteita useista eri musiikkityyleistä, kuten suomalaisesta kansanmusiikista sekä japanilaisesta musiikkiperinteestä käyttäen monia eri sävellystekniikoita.

Nordgren perusti 1970-luvulla Kaustisen kamarimusiikkiviikon ja teki tiivistä yhteistyötä Keski-Pohjanmaan kamariorkesterin kanssa. Hän sai useita huomattavia palkintoja, muun muassa Suomen kulttuurirahaston palkinnon, Pro Finlandia -mitalin sekä Svenska Kulturfondenin kulttuuripalkinnon.

Nordgren sävelsi aktiivisesti viime kuukausiin saakka. Viime vuonna häneltä kantaesitettiin viisi uutta teosta. Tänä vuonna ensiesityksensä saivat hänen kymmenes ja yhdestoista jousikvartettonsa.

(MTV3-STT)

Tuoreimmat aiheesta

Kulttuuri