Satutäti Kylli Koski kuollut

Television Kylli-tätinä tunnettu taiteilija Kylli Koski kuoli perjantai-iltana Espoossa. Hän oli 91-vuotias.

Kylli-täti oli tuttu monille ikäpolville. Hän aloitti televisiossa piirtämisen yli 40 vuotta sitten.

Kylli Koski oli ammatiltaan kuvaamataiteiden opettaja, mutta hän myös maalasi koko elämänsä ajan. Häneltä oli esillä lukuisia näyttelyitä ja taiteilija kävi opintomatkoilla mm. Ranskassa ja Italiassa. Koski tunnettiin myös kirjojen kuvittajana.

Akvarellistin viimeinen näyttely päättyi elo-syyskuun vaihteessa Munkinseudun galleriassa.

Kylli-täti työskenteli viime vuoteen asti lähes päivittäin lasten ja aikuisten parissa. Hän painotti aina eri ikäisten yhdessä tekemisen merkitystä. Hänet valittiin mm. vuoden 1995 isovanhemmaksi.

Lasten lisäksi Kylli-täti teki merkittävää työtä myös vanhusten parissa. Hän veti suosittuja vanhusten maalauskursseja lähes kymmenen vuoden ajan. Hän oli myös haluttu esitelmöitsijä.
(STT)

Lue myös:

    Uusimmat