Satelliittikuva paljastaa Suomenlahden karmivan sinilevätilanteen
Suomenlahden sinilevätilanne on pahin 20 vuoteen, kertoo Suomen ympäristökeskuksen erikoistutkija Seppo Knuuttila.
SYKE kertoo MTV Uutisille, että lautat ovat Saaristomerellä siirtymässä hieman länteen. Levätilanne jatkuu kuitenkin pahana.
Tilanteen pystyy toteamaan omin silmin. Euroopan avaruuskeskus ESA:n Copernicus-sateliitti on ottanut Suomenlahden kohdasta kuvan, joka ei jätä paljon arvailujen varaan levätilanteesta.
Katso videolta ilmakuvaa mereltä!
![]()
Myös Nasa julkisti vähän aikaa sitten satelliittikuvia, joissa näkyy sinilevätilanne Suomenlahdella.
Tänä kesänä kukintoja on vähintään yhtä paljon tai jopa enemmän kuin vuonna 1997, jolloin levätilanne oli erityisen paha.
Tämän kesän levätilanne johtuu suolapulsseista, jotka saavat Itämeren pääaltaan fosforipitoiset vedet liikkumaan kohti Suomenlahtea. Sinilevä taas kasvaa fosforipitoisessa vedessä.
Knuuttilan mukaan Itämeressä on maatalouden ja teollisuuden takia runsaasti fosforia. Jos meren fosforimääriä ei saada laskemaan, jatkuu levätilanne Knuuttilan mukaan yhtä pahana.
Uusimmat
-
23:28
Stoltenberg vierailee Bidenin luona ennen Vilnan kokousta – tasoittuuko Ruotsin tie Natoon?
-
23:10
Zelenskyi arvostelee Punaista Ristiä ja YK:ta avun puutteesta Ukrainan tulva-alueella
-
22:51
Showpainin legenda Iron Sheik on kuollut
-
22:47
Videokatsaus sotatilanteesta: Ukrainan joukot ovat siirtyneet puolustuksesta hyökkäykseen – MTV seuraa sotaa
-
22:43
Lionel Messi vahvisti itse uuden seuransa – "Halusin lähteä Euroopasta"
-
22:32
Raivostunut mies roiski bensaa naisen omakotitalon seinään ja yritti polttaa hengiltä – kytemään jäänyt palo leimahti liekkeihin
-
22:02
Maajussi-Sinanin sydäntä tavoitteleva Teija yllättyi valitsematta jääneiden puolisoehdokkaiden reaktioista: "Ottivat sen ehkä vähän huonosti"
-
21:49
Alakoululaispojat toimivat, kun muut uimarannalla eivät uskoneet hukkumaisillaan olevan naisen olleen vaarassa
-
21:32
Teinityttö pani lastenkodin säpäleiksi ja uhkasi viiltää ohjaajan kurkun auki astiansirpaleella – työntekijät pakenivat silmitöntä raivoa vessaan
-
21:31
Leijoniin murtautunut rymistelijälupaus solmi NHL-sopimuksen
-
21:07
Tälläistä on Kiinan kammottavilla vankileireillä – Suomessa vierailevat uiguuriaktivistit: sortotoimet tulisi määritellä kansanmurhaksi
-
21:00
Ensimmäinen pudotus! Hän joutui jättämään Love Island Suomi -villan – pudonnut sinkku kertoo, kenet näkee rakkauden saaren potentiaalisimpana parina
-
20:48
HJK raapi vihdoin voiton – Radulovic kiipesi maalipörssin kärkipaikalle
-
20:45
Nämä ovat Suomen kalleimmat ja edullisimmat mökkipaikkakunnat – kustannuksissa suuret erot!
-
20:42
Republikaaniehdokas Ron DeSantisin aborttipuheet saavat Donald Trumpinkin näyttämään liberaalilta – näin kulttuurisota leimuaa Yhdysvalloissa
-
20:36
Lontoon Heathrow'n turvamiehet lakkoilevat yli kuukauden – myöhästymiset, häiriöt ja peruutukset väistämättömiä
-
20:34
Ukraina vaatii YK:lta ja Punaiselta Ristiltä välitöntä apua Kahovkan tuhoalueelle
-
20:31
Yli 100 miljoonan siirtosumma! Real Madrid nappasi 19-vuotiaan superlupauksen
-
20:25
Liikennemäärä Itämerellä on kasvanut sodan takia – minkälaisiin yllätyksiin huviveneilijän kannattaa varautua vesillä?
-
20:20
Annimari Korte murtui kyyneliin Ylen haastattelussa – "Lähdetään nyt päivystykseen"
-
Lataa lisää