Särkylääke parasetamoli saattaa olla haitallinen sikiölle

Odottaville äideille haitattomina pidetyt särkylääkkeet saattavat tuoreen tanskalaistutkimuksen mukaan olla haitallisia syntyville poikavauvoille. Parasetamolia sisältävien lääkkeiden epäillään muun muassa lisäävän sukupuolielinten epämuodostumien riskiä.

Suomalaisasiantuntijoiden mukaan yksi tutkimus ei kuitenkaan riitä syyksi suositusten muuttamiseen. Parasetamolia pidetään edelleen raskaana oleville turvallisimpana vaihtoehtona esimerkiksi korkean kuumeen alentamiseen, sanoo erikoislääkäri Heli Malm Husin Teratologisesta tietopalvelusta.

- Korkea kuume on raskauden aikana paljon lääkettä haitallisempi. Sehän on jo useissa tutkimuksissa yhdistetty lisääntyneeseen sikiövaurioriskiin, toteaa Malm.

Tanskalaistutkimuksessa oli mukana 47 000 poikalapsen synnyttänyttä äitiä, joista puolet oli käyttänyt odotusaikana parasetamolia ja puolet ei. Parasetamolia syöneiden äitien vauvoilla sukupuolielinten epämuodostumien riski oli 30 prosenttia suurempi kuin vauvoilla, joiden äidit eivät olleet käyttäneet niitä. Tutkijat epäilevät myös, että nämä lääkkeet saattavat heikentää myös poikien sperman laatua.

Tutkijat eivät kehota luopumaan näiden lääkkeiden käytöstä, vaan peräävät lisätutkimuksia. Tutkimus on julkaistu Epidemiology-tiedelehdessä.

Syy-yhteyttä ei ole varmistettu

Malmin mukaan yksi tutkimus ei vielä paljoa kerro. Syy-yhteyttä ei varmistettu tutkimuksessa millään tavalla. Syynä voivat olla myös esimerkiksi äidin muut lääkkeet tai sairaudet.

Johtaja Erkki Palva Lääkealan turvallisuus- ja kehittämiskeskus Fimeasta on yllättynyt tutkimuksen tuloksesta.

- Parasetamoli on ollut niin kauan yleisessä käytössä myös raskauden aikana, että sen haittojen olisi kyllä luullut tulleen jo aiemmin esiin, sanoo Palva.

Se, että tutkimus on ylipäätään julkaistu, kertoo Palvan mukaan kuitenkin jonkinasteisesta epäilystä. Tutkimuksessa mukana olevien joukko on myös suuri.

- Toisaalta erilaisia tutkimuksia, joissa herätetään epäilyjä jostain lääkkeestä, julkaistaan lähes kuukausittain. Iso osa niistä osoittautuu myöhemmin sattumalöydöksiksi, Palva toteaa.

(MTV3 - STT)

Lue myös:

    Uusimmat