Sarias karsiutui parisuurpujottelussa

Niina Sarias, kuva: Jed Jacobsohn/Getty Images
Niina Sarias, kuva: Jed Jacobsohn/Getty Imagesgetty
Julkaistu 23.02.2006 13:00(Päivitetty 23.02.2006 18:13)

Lumilautailija Niina Sariaksen tie Torinon olympialaisten naisten parisuurpujottelussa päättyi torstaina karsintalaskujen jälkeen. Sarias, 21, kellotti Bardonecchian rinteillä kaksi 600 metrin laskua aikaan 1.24,96 eikä selviytynyt 16 nopeimman laskijan joukkoon, jotka raivasivat tiensä iltapäivän finaalikierroksille.

Olympiakultaa voitti lajin hallitseva maailmanmestari Sveitsin Daniela Meuli, 24. Finaalilasku ratkesi Saksan 18-vuotiaan Amelie Koberin kaatumiseen, ja nuorukaisen oli tyytyminen hopeamitaliin. Pronssille pujotteli Yhdysvaltojen Rosey Fletcher.

Äänekkäät sveitsiläiset jaksoivat kannustaa omiaan kaiken maailman kilkuttimilla ja kalkuttimilla koko torstain kisan ajan. Maailmancupia johtavan Meulin voitto sinetöityi toisessa laskussa varsin aikaisessa vaiheessa. Meuli pääsi ratkaisevaan laskuun 0,21 sekuntia ennen Koberia. 18-vuotias saksatar ajautui jo ennen puoltaväliä ulos radalta eikä Meulin tarvinnut kuin lasketella rauhassa maaliin. Koberkin tuli lopulta maalin, tosin 16 sekuntia voittajan jälkeen.

Meuli ilmoittaa urheilun filosofiakseen, että "älä unelmoi elämästä, vaan elä unelmaasi", ja maailmanmestaruus sai nyt jatkoa olympiakullalla.

- Olen aina unelmoinut tästä ja tämän toteutuminen on unelmien käyminen toteen. Olen onnellinen, että tein sen, Meuli lateli kisan jälkeisessä tiedotustilaisuudessa urheilumaailman tuttuja kliseitä.

Meuli ei antanut ennakkosuosikin paineiden kaataa itseään. - Yritin sanoa itselleni, että "kaikki uskovat minuun". Otin asian positiivisena asiana.

Sveitsi hallitsi lumilautailua

Pronssitaistelussa Yhdysvaltojen Rosey Fletcher kukisti Itävallan Doris Güntherin. Välierissä Fletcherille oli tarjolla kirkkaampiakin mitaleja, sillä hän johti välierälaskuaan Meulia vastaan. Fletcher sortui kuitenkin virheisiin ja hävisi Meulillle.

Meulin kultamitali oli Sveitsin lumilautailun kolmas ja maan viides Torinon kisoissa. Keskiviikkona Phillipp Schoch otti veljensä Simonin kanssa kaksoisvoiton miesten parisuurpujottelussa ja viime viikolla Tanja Frieden voitti naisten lumilautacrossin.

Naisten parisuurpujottelu kilpailtiin olympiatasolla nyt toisen kerran. Neljä vuotta sitten Salt Lake Cityssä Meuli oli 20:s. Tuolloin kilpailun voittanut Ranskan Isabelle Blanc ei ollut torstaina mitalitaistelussa. Maannainen Julie Pomagalski pudotti hänet jatkosta heti finaalin ensimmäisessä pudotusparikisassa.

Sarias liian varovainen

Karsintalaskuissa 30 laskijan joukossa 24:nneksi jäänyt Sarias jäi 16:nneksi laskeneesta Ruotsin Aprilia Hägglöfistä 1,85 sekuntia. Oululaisen turmioksi koitui liian varovainen ensimmäinen lasku.

- Vähän jäi harmittamaan, olisi pitänyt laskea lujempaa. Ensimmäinen lasku oli liian varovainen, en tiedä miksi. Ensimmäisessä slaidasin (sivuluisu), toinen lasku oli jo parempi, lajinsa ensimmäinen suomalaisedustaja Sarias kertasi karsintakisan jälkeen.

Myös päävalmentaja Kimmo Mustonen oli samaa mieltä.

- Turhaa varmistelua, olisi voinut tulla nopeammin. Niina on nuori laskija ja hänellä olisi ollut riittävästi kapasiteettia ja mahdollisuudet finaaliin. Kovassa kisassa varovainen lasku ei riitä, Mustonen sanoi.

Sariaksen mukaan rohkeammalla ja nappiin menneellä taktiikalla hän olisi saanut nipistettyä ajastaan pari sekuntia pois. Olympiajännityksen hän ei suoritustaan kuitenkaan laittanut.

- Olympialaiset ovat tietysti erilaiset kuin maailmancupin kilpailut, hän lisäsi.

Sarias antoi vilpittömät kehut niin voitelulle kuin itse radalle.

- Tuo pinta oli aivan ihana, harvinaisen hyvä. Ruotsin valmentaja Anders Wiggerud teki sen, ja tiedettiin, että se on varmaan kääntyvä, Sarias aprikoi.

Sairastelu ei haitannut

Sarias saapui Bardonecchian olympiamaisemiin viime viikon tiistaina. Hän sairastui epäonnekseen flunssaan ja kuumeeseen, ja tämä pakotti hänet jättämään muutamat treenit väliin. Torstaina homma ei kuitenkaan jäänyt sairastelusta kiinni.

- Sain veljentytöltä kunnon flunssan. Sain kuitenkin tehtyä ihan hyvät treenit. Tytössä oli vika, Sarias moitti itseään.

Nuorten maailmanmestaruuden vuosina 2003 ja 2004 voittanut Sarias oli kuitenkin iloinen, että oli saanut osallistua ensimmäisiin olympialaisiinsa.

- Tosi siistiä, että olen päässyt tänne. Tosin olisi voinut olla kaksi tyttöä tulossa, Sarias viittasi treeni- ja kilpailukaveriinsa Ilona Ruotsalaiseen.

Sarias on viime aikoina jättänyt kakkoslajinsa, lumilautacrossin, vähemmälle ja keskittynyt parisuurpujotteluun.

- Radat alkoivat pelottamaan, on se sen verran riskaapelia (riskialtista) hommaa, hän sanoo.

Sarias ja päävalmentaja Mustonen ovat yhtä mieltä siitä, mikä kehittää oululaista paremmaksi laskijaksi. - Enemmän kisoja alle, Sarias sanoo.

- Laskutekniikkaa voi aina parantaa. Täällä on paljon semmoisia laskijoita, jotka ovat kiertäneet vuosia näitä kisoja, Mustonen lisää.

Toiveissa Leijonien "lätkämatsi"

Seuraavaksi Sarias siirtyy joukkoineen Torinon kisakylään. Toiveiden listalla yksi asia nousee ylitse muiden.

- Toivottavasti päästään katsomaan miesten lätkää. Ollaan me curlingiakin seurattu, mutta olisi olympialätkää hieno seurata.

Sarias matkustaa maanantaina Suomeen, mutta tuskin hän ehtii matkalaukkuaan purkaa, kun jo kaksi maailmancupin kilpailua odottavat Venäjällä.

- Tiistaina lähden jo Venäjälle. Moskovan lähettyvillä on yksi kisa ja toinen Pietarissa. Sen jälkeen vuorossa on USA ja sitten Japanissa maailmancupin finaali. Sen jälkeen pääsee Rukalle rentoutumaan ja laskemaan, Sarias suunnittelee.

Naisten parisuurpujottelu, finaalikierrokset:

Sijat 1-2:
 1. Daniela Meuli            SUI  0,00
 2. Amelie Kober             GER +15,97

Sijat 3-4:
 1. Rosey Fletcher           USA  0,00
 2. Doris Günther            AUT +0,69

Sijat 5-6:
 1. Jekaterina Tudigestsheva RUS  0,00
 2. Julie Pomagalski         FRA +1,04

Sijat 7-8:
 1. Ursula Bruhin            SUI  0,00
 2. Svetlana Boldikova       RUS +1,74

Välierät:

 1. Amelie Kober           GER  0,00 Q
 2. Doris Günther          AUT +3,76

 1. Daniela Meuli          SUI  0,00 Q
 2. Rosey Fletcher         USA +3,70

Puolivälierät:

 1. Doris Günther          AUT  0,00 Q
 2. J. Tudigestsheva       RUS +0,66
 
 1. Amelie Kober           GER  0,00 Q
 2. Svetlana Boldikova     RUS +0,07
 
 1. Daniela Meuli          SUI  0,00 Q
 2. Julie Pomagalski       FRA +1,43
 
 1. Rosey Fletcher         USA  0,00 Q
 2. Ursula Bruhin          SUI +0,15

1. jatkokierros:

 1. E. Tudigescheva        RUS  0,00 Q
 2. Aprilia Haeggloef      SWE +1,13
 
 1. Doris Guenther         AUT  0,00 Q
 2. Tomoka Takeuchi        JPN +0,24
 
 1. Amelie Kober           GER  0,00 Q
 2. Nicolien Sauerbreij    NED +0,03
 
 1. Svetlana Boldikova     RUS  0,00 Q
 2. Isabella Dal Balcon    ITA +18,13
 
 1. Julie Pomagalski       FRA  0,00 Q
 2. Isabelle Blanc         FRA +1,77
 
 1. Daniela Meuli          SUI  0,00 Q
 2. Doresia Krings         AUT +1,00
 
 1. Ursula Bruhin          SUI  0,00 Q
 2. Heidi Krings           AUT +2,06

 1. Rosey Fletcher         USA  0,00 Q
 2. Marion Posch           ITA +0,96

Naisten parisuurpujottelu, aikalaskut (Q=jatkoon):

 1. Jekaterina Tudigestsheva RUS  40,67 40,18 1.20,85Q
 2. Rosey Fletcher           USA  39,30 41,58 1.20,88Q
 3. Julie Pomagalski         FRA  40,00 41,02 1.21,02Q
 4. Svetlana Boldikova       RUS  40,05 41,27 1.21,32Q
 5. Amelie Kober             GER  40,31 41,02 1.21,33Q
 6. Daniela Meuli            SUI  40,56 40,80 1.21,36Q
 7. Ursula Bruhin            SUI  40,74 40,73 1.21,47Q
 8. Doris Günther            AUT  40,53 40,96 1.21,49Q
 9. Tomoka Takeuchi          JPN  40,76 40,91 1.21,67Q
 10. Heidi Krings            AUT  39,50 42,29 1.21,79Q
 11. Doresia Krings          AUT  41,39 40,63 1.22,02Q
 12. Nicolien Sauerbreij     NED  40,76 41,41 1.22,17Q
 13. Isabella Dal Balcon     ITA  42,38 40,17 1.22,55Q
 14. Isabelle Blanc          FRA  41,43 41,24 1.22,67Q
 15. Marion Posch            ITA  41,43 41,46 1.22,89Q
 16. Aprilia Hägglöf         SWE  41,77 41,34 1.23,11Q
 17. Jagna K.-Marczulajtis   POL  40,60 42,52 1.23,12
 18. Eri Yanetani            JPN  42,30 40,91 1.23,21
 19. Corinna Boccacini       ITA  41,34 42,06 1.23,40
 20. Alexa Loo               CAN  40,57 42,94 1.23,51
 21. Olga Golovanova         RUS  41,74 41,85 1.23,59
 22. Michelle Gorgone        USA  43,59 40,84 1.24,43
 23. Petra Elsterova         CZE  43,83 40,98 1.24,81
 24. Niina Sarias            FIN  42,23 42,73 1.24,96
 25. Aleksandra Jekova       BUL  43,49 41,52 1.25,01
 26. Carmen Ranigler         ITA  41,03 44,20 1.25,23
 27. Blanka Isielonis        POL  42,86 43,01 1.25,87
 28. Manuela Riegler         AUT  41,25 50,47 1.31,72
 29. Johanna Shaw            AUS  53,76 45,10 1.38,86
     Sara Fischer            SWE  40,91   -      -

(MTV3-STT)

Tuoreimmat aiheesta

Olympialaiset