Miss Suomi 2011 Sara Sieppi on saanut viime kuukausina ahdistavia viestejä.
Sara Sieppi nousi julkisuuteen Miss Suomi -kilpailusta vuonna 2011. Sieppi valittiin maaliskuussa 2011 ensimmäiseksi perintöprinsessaksi. Miss Suomeksi kruunattu Pia Lamberg (silloin Pia Pakarinen) luopui yllättäen kruunusta syksyllä 2011 ja Sara nousi uudeksi Miss Suomeksi.
Julkisuuden pyörityksessä Sieppi on tottunut siihen, että hän vastaanottaa monenlaista fanipostia. Viime aikoina sekaan on kuitenkin mahtunut myös ikävämpiä lähestymisiä.
– Normaali sosiaalisen median kautta tulee viestejä ja ne ovat ihan jees. Nyt on kyllä kaikenlaista viestiä tullut Julkkis Big Brotherin jälkeen. Minulla on jo pidemmän aikaa ollut yksi häirikkö, joka on sitten parin kuukauden ajan lähetellyt erinäisiä viestejä. Välillä tulee sellaisia ahdistavia ja sekavia tekstiviestejä, Sieppi kertoo.
Suurin osa Siepin saamista viesteistä tulee muun muassa sosiaalisen median kautta. Välillä Sieppi on saanut myös kirjeitä, joiden joukkoon mahtui hiljattain myös ahdistavampaa postia.
– Sain sellaista kirjepostia vanhalta herrasmieheltä kuvan kera. Kirjeessä oli vielä muumipostimerkki, niin luulin sen tulevan joltain pikkutytöltä. Kirjeessä oli kuitenkin ällöttävä yllätys. Olihan se vähän inhottavaa, että mitäs hauskaa tässä on.
Tuttu juttu missipiireissä
Kyseessä ei ole ensimmäinen kerta, kun Saraa piinaa ahdistelija.
– Pari vuotta sitten taisi olla sellainen, joka lähetti sekavia kuvia, sitten oli pitkä tauko ja sitten hän taas aloitti. Onhan tässä julkisuudessa näitä varjopuoliakin.
Sieppi ei suinkaan ole ainoa missikaunotar, joka on joutunut turhan aktiivisen ihailun kohteeksi. Vuoden 2007 Miss Suomi Noora Hautakangas joutui tekemään häiriköstään poliisiasian. Häirikkö lähestyi Hautakangasta vuonna 2007 toistuvasti niin sähköpostitse kuin puhelimitse. Häirikkö myös haaveili yhteisestä elämästä Nooran kanssa. Myöhemmin toinen ahdistelija laittoi Nooran nimissä nettiin seuranhakuilmoituksen. Sara Sieppi on onnekseen päässyt vähemmällä.
– Tässä ei ole ollut kyse kuitenkaan minkäänlaisesta uhkailusta, joten ei minua pelota. Tietenkin jos sellaista olisi, niin sitten tekisin tästä poliisiasian. Eihän näitä tietenkään mielellään vastaanota.
Onneksi Saran faniposti koostuu suuremmaksi osaksi harmittomista viesteistä.
– Varsinkin Big Brotherin jälkeen minulla meni monta päivää niitä lukiessa ja kiitellessä. Kaikkiin en kuitenkaan ehdi vastata ja treffipyynnöille sanon kuitenkin ei kiitos. Viihdyn hyvin sinkkuna. Nyt on riittänyt niin paljon kiireitäkin, että ei olisi aikaa suhteelle. Ei minulla ole kiirettä löytää kumppania.
Siepin ahdistelijasta uutisoi ensimmäisenä 7 päivää -lehti nettisivuillaan.