Sapokanlahti sijaitsee Kotkan Kotkansaaressa, keskustan ruutukaava-alueen ja Katariinan kaupunginosan välissä. Vielä 1980-luvulla se vastasi yhä huonommin niitä odotuksia, joita vesistöstään kiinnostuneilla kuntalaisilla oli – ja kotkalaisethan tunnetusti rakastavat rantojaan ja saariaan. Lahti haisi. Tutkimukset paljastivat, että siellä oli käynnissä erilaisia mätänemisprosesseja. Esitettiin vaihtoehtoja, joista yksi oli jopa täyttää lahti ja muuttaa se venekentäksi. Onneksi näin ei käynyt, vaan se päätettiin puhdistaa ja muuttaa olosuhteet sellaisiksi, ettei vesi pääsisi saastumaan uudelleen. Myös lahden rannat tuli saattaa arvoiseensa kuntoon.
Luonto oli muokannut paikasta lähtökohdiltaan erinomaisen, mutta alussa oli pulmana löytää keino veden vaihtumiseen poukamassa. Ratkaisu löytyi itsestään, kun raivattiin paikka nyt puiston keskipisteessä sijaitsevalle vesiputoukselle.
"Emme tienneet ollenkaan, mitä maastosta paljastuu sen kohdalta", muistelee Kotkan kaupungin hortonomi Airi Kattelus. "Putous tuo nyt korvaavaa vettä, vesi vaihtuu ja sen laatu pysyy hyvänä."
Puiston pohjoinen – keskustan puoleinen – osa on rakennettu voimallisemmin kuin merta lähempänä oleva eteläinen, joka on pehmeämpi ja luonnonläheisempi. Vesirajaan ja myös ylemmäs, erilaisiin porrastuksiin on käytetty graniittipaasia, jotka on saatu vanhojen talojen kivijaloista. Jotkut isoimmista kivistä ovat syntyneet teollisesti, eri valmistusprosessien sivutuotteina ja hankittu puistoon poiskuljetushinnalla. Tälle hakatulle kivelle luo hienoa vastakohtaa puistossa runsaana esiintyvä luonnonkivi ja esimerkiksi putouksessa onkin käytetty molempia.
Kasvivalikoima on tarkoin harkittu ja monipuolinen. "Puistoon on pyritty luomaan ympäristöt sekä aurinkoisten että varjoisten paikkojen kasveille", Kattelus kertoo. "Olemme pyrkineet valikoiman monipuolisuudella myös siihen, että puistossa olisi jatkuvasti uutta nähtävää koko kasvukauden ajan."
Valaistus on puiston olennainen osa. Illan hämärtyessä, kaikkina vuodenaikoina alueen yli sata erikoisvalaisinta syttyvät ja tuovat esiin toisenlaisen vesipuiston – mielikuvituksellisen satumetsän, johon valot ja varjot luovat jännittävän tunnelman. Värillisiin valoihin perustuva valaistusta käytetään harkitusti eri kohteissa.