Sanoittajalegenda Helismaan syntymästä sata vuotta

Sanoittaja Reino Helismaan syntymästä tulee tänään kuluneeksi sata vuotta.

Suomen tuotteliaimpiin sanoittajiin lukeutuva Helismaa sanoitti uransa aikana viitisentuhatta laulua, joista useimmat sävelsi Toivo Kärki. Tunnettuja ovat muun muassa Päivänsäde ja menninkäinen sekä Reissumies ja kissa.

Iltamissaan etenkin kupletteja esittänyt Helismaa kiersi Suomea erilaisissa kokoonpanoissa, joista tunnetuin lienee trio Esa Pakarisen ja Tapio Rautavaaran kanssa. Virtuoosimaisena riiminikkarina tunnettu Helismaa teki lauluja silmänräpäyksessä yleisön antamista aiheista.

Helismaan perintö elää etenkin nykypäivän räpissä, arvioi tuottaja Jari "cyde" Hyttinen Provisualista. Hän on edistänyt kuplettiperinnettä Suomessa ja tuottanut Pakarisesta ja Rautavaarasta levyjä, musikaaleja ja kirjoja.

Perinteiset mies ja kitara -kuplettiesiintyjät ovat nykyään harvassa, mutta Hyttinen uskoo kupletin uuteen tulemiseen stand up -komiikassa. Esimerkiksi Ismo Leikola esittää kitaralla omia hupilauluja.

- Helismaan ja kumppaneiden show't olivat samantyyppisiä.

Kovana tupakkamiehenä tunnettu Helismaa kuoli keuhkosyöpään vuonna 1965.

(MTV3 - STT)

Lue myös:

    Uusimmat