Sanna-Maria Kivivuori, Lastensyöpäklinikan klinikkaylilääkäri

Sanna-Maria Kivivuori toimii Lastensyöpäklinikan klinikkaylilääkärinä.

– Tehtäviini kuuluu sekä klinikan johtamiseen ja kehittämiseen liittyvää hallinnollista työtä että potilastyötä.

Sanna-Maria on kouluttautunut lasten veri- ja syöpätautien erikoislääkäriksi. Hän on myös lastenhematologian ja –onkologian dosentti

– Helsingin lisäksi oppia olen hankkinut muutaman vuoden ajan Stanfordissa, Kaliforniassa.

Mistä pidän työssäni:

– Lapsista, parantamisesta, kehittämisestä, uuden luomisesta. Ihailen sitä, millä energialla ja kiihkeydellä koko klinikkamme henkilökunta hoitaa potilaitamme.

Mistä haaveilen?

– Aivokasvainlasten ennuste tulisi saada yhtä hyväksi kuin leukemialasten ennuste. Ja tietysti uudesta lasten sairaalasta.

Yksityiselämä ja harrastukset:

– Perheeseeni kuuluu kolme lasta ja aviomies. Harrastan tanssia Janne Talasmaan ja Sutu Markkasen opissa. Parhaiten viihdyn kesäkodissani perheen kanssa.

Lue myös:

    Uusimmat