Mainos

Sananvapauskohun keskelle joutunut Yle yksinkertaistaa uutisorganisaatiotaan

Yleisradio yksinkertaistaa uutis- ja ajankohtaistoimintansa organisaatiota, yhtiö kertoo.

Ylen uuden A-studion toimituksen päälliköksi on nimitetty journalistisista standardeista ja etiikasta vastaava päällikkö Riitta Pihlajamäki. Toimitukseen kootaan tv-lähetyksiä ja verkon ajankohtaisjournalismia tekevät toimittajat. Pihlajamäki raportoi Ylen vastaavalle päätoimittajalle Atte Jääskeläiselle.

Uutis-ja ajankohtaistoiminnan päivittäisestä johtamisesta vastaavaksi päälliköksi nimitetään nykyinen yhteiskuntatoimituksen päällikkö Riikka Venäläinen. Yhteiskuntatoimituksen päälliköksi nimitetään sisältöohjauksen päällikkö Jukka Niva.

Taustalla on toimitusjohtaja Lauri Kivisen toimituksessa käymä kuulemiskierros.

– Sananvapaus ja Ylen riippumattomuus ovat niin tärkeitä asioita suomalaisille, ettei Ylen uskottavuuden yllä voi olla pienintäkään epäilystä, kun journalismi kokonaisuudessaan on isossa murroksessa, Kivinen sanoo tiedotteessa.

Nimitykset tulevat voimaan tammikuun 9. päivä.

Aiemmin tällä viikolla Ylen ajankohtaistoimituksen esimies Jussi Eronen ja toimittaja Salla Vuorikoski irtisanoutuivat tehtävistään. Molemmat perustelivat ratkaisujaan näkemyseroilla johdon kanssa.

– Lopetan työni ajankohtaistoimituksen esimiehenä, sillä sananvapauttani on rajoitettu, Eronen kirjoitti Facebookissa.

Erosen mukaan häntä ja hänen tiimiään oli pyydetty vähentämään väärinkäytöksiin ja epäkohtiin puuttuvan paljastusjournalismin tekemistä.

STT ei ole toistaiseksi tavoittanut päätoimittaja Jääskeläistä eikä toimitusjohtaja Kivistä.

Ylestä irtisanoutunut Jussi Eronen ja  Ylen entinen toimittaja Ari Korvola kritisoivat Ylen toimintatapoja kovin sanoin eilen Huomenta Suomessa. Keskustelussa oli mukana myös Ylen hallintoneuvoston puheenjohtaja Kimmo Kivelä:

14:53

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.