Samuli Edelmannin Laura-puoliso perheestään Annassa: Paluumuutto oli lapsille tiukka paikka

Näyttelijä Samuli Edelmann, puoliso Laura Tuomarila ja perheen kaksi lasta muuttivat vuosien jälkeen Maltalta takaisin Suomeen. Tuomarila kertoo tuoreessa Anna-lehdessä siitä, miten paluumuutto on sujunut. 

Laura Tuomarila ja Samuli Edelmann ovat pitäneet yhtä jo lähes 20 vuotta. Pari alkoi seurustelemaan vuonna 1997 jo toistamiseen, sillä aiempi suhde katkesi, kun Tuomarila muutti ulkomaille opiskelemaan. 

Tuomarila ja Edelmann törmäsivät toisiinsa sattumalta uudestaan, kun Edelmann oli kadulla Niko Saarisen seurassa. Saarela huikkasi Tuomarilalle heipat, ja niin tulevien puolisoiden tiet kohtasivat. 

– Läheltä piti, että en kävellyt onneni ohi, Tuomarila kertoo Anna-lehdessä. 

45-vuotiaalla Tuomarilalla ja 47-vuotiaalla Edelmannilla on kaksi lasta, 16-vuotias Venla ja 11-vuotias Ilmari. Perhe päätti yhdeksän vuotta sitten muuttaa toviksi Maltalle, mutta tovi venähti vuosiksi. 

Viime syksynä perhe muutti takaisin Suomeen. Tuomarila kertoo Annassa, että lapsille paluumuutto oli kova paikka. 

– Maltalle jäi paljon ystäviä, joten lähtö oli lapsille tiukka paikka. Varsinkin Ilmari vastusti aluksi muuttoa. "Äiti sä et ymmärrä, mun koko elämä on Maltalla", hän sanoi, Tuomarila kertoo Annassa. 

– Onneksi molemmat ovat jo sopeutuneet hyvin uusiin kaveriporukoihin. 

Maltan vuosina Edelmann teki yhä töitä Suomessa, joten hän saattoi olla pitkiäkin aikoja poissa kotoa. 

– Olen varmasti ollut aika tiukka äiti, koska minulla ei ole ollut varaa löysäillä – minun on pitänyt huolehtia arjen sujumisesta. Samulin kunniaksi täytyy sanoa, että kun hän on paikalla, hän osallistuu täysillä kaikkeen, Tuomarila kertoo Annassa. 

Nyt perhe on kuitenkin asettunut Espooseen. Tuomarila ei pidä ulkomailla asumista mahdottomana tulevaisuudessa, mutta toistaiseksi he aikovat olla paikoillaan. 

– Ilmari on kotiutunut uuteen kouluun ja Venla aloittaa syksyllä lukion, joten olisi taadollista repiä heidät liian pian uusiin kuvioihin. 

Lähde: Anna

Lue myös:

    Uusimmat