Sampo Kaulanen päätyi erikoiseen tilanteeseen muutama vuosi sitten – joutui laulamaan 20 000 ihmisen edessä: "Se oli aivan karmeaa"

Miten kauppa käy, Sampo Kaulanen? 8:20
Miten kauppa käy, Sampo Kaulanen?

Sampo Kaulanen päätyi lämmittelemään Robinia muutama vuosi sitten. 

Suomen tunnetuin kyläkauppias Sampo Kaulanen vieraili Huomenta Suomen sohvilla perjantaina. Mies julkaisi tällä viikolla elämäkertansa Sampo Kaulanen: Suomen sympaattisin kauppias (WSOY 2019)​​​​​​​. 

Sohvilla istuessaan Kaulanen päätyi puhumaan lapsuuden unelmistaan, joihin lukeutuivat aikoinaan muun muassa näyttelijäksi tai rokkitähdeksi tuleminen. Nämä eivät kuitenkaan suuressa mittakaavassa toteutuneet, mutta kerran Kaulanen sai kuitenkin yllättäen maistaa hieman sitä, miltä rokkitähteys tuntuu. 

Muutama vuosi sitten Kaulanen sai yllättävän puhelun, jonka myötä lapsuuden haave toteutui osittain. Kaulaselle kerrottiin, että hänen tahdotaan tulevan Simerockiin lämmittelemään Robinia

– Mie kävin laulamassa, 20 000 ihmistä oli edessä. Jumankauta, että jännitti. Ja sen jälkeen huomasi, että onneksi en alkanut rokkitähdeksi, se oli aivan karmeaa. En mie osaa kyllä laulaakaan, taustanauhalta vedettiin, Kaulanen tunnustaa. 

Lue myös:

    Uusimmat