Sampo jatkoi irtautumista Nordeasta, myi osakkeita yli 1,7 miljardilla eurolla – johto aikoo ehdottaa lisäosinkoa

Finanssikonserni Sampo on jälleen myynyt merkittävän siivun Nordea-omistuksistaan.

Sampo kertoo myyneensä 162 miljoonaa Nordean osaketta institutionaalisille sijoittajille nopeutetulla tarjousmenettelyllä.

Sampo sai osakkeista noin 1 725 miljoonaa euroa, eli keskimääräinen myyntihinta oli noin 10,65 euroa osakkeelta.

Myynnin jälkeen Sammon omistusosuus Nordeassa on 6,1 prosenttia.

Sammon johto aikoo ehdottaa, että myynnistä saatavat varat käytetään vähintään kahden euron osakekohtaisen lisäosingon jakamiseen ja omien osakkeiden osto-ohjelman laajentamiseen.

Omien osakkeiden ostoilla Sampo jakaa ylimääräisiä pääomia osakkeenomistajilleen.

Sammon kaupittelemien Nordean osakkeiden ostajien joukossa oli myös Nordea itse. Pankki kertoo ostaneensa yli 32 miljoonaa omaa osakettaan. Hankinnan arvo oli noin 345 miljoonaa euroa.

Edellisen osakemyynnin yhteydessä syyskuussa Sampo oli sitoutunut olemaan marraskuun 8. päivään asti myymättä Nordean osakkeita.

Maanantaina Sampo kuitenkin kertoi, että se oli pyytänyt ja saanut luvan osakemyynnille rajoitusjakson aikana.

Vahinkovakuutusbisnekseen keskittyvä Sampo on vähentänyt Nordea-omistuksiaan nopeaan tahtiin. Vielä vuosi sitten Sampo omisti noin viidesosan Nordeasta.

Nyt Sampo kertoo, että se aikoo jatkossa luokitella Nordean kirjanpidossaan osakkuusyhtiön sijaan myytävänä olevaksi omaisuuseräksi.

Lue myös:

    Uusimmat