Salkkarit-Sergei painii peruuttamattoman teon kanssa – ahdistus kasvaa sietämättömäksi

Salkkareissa raju veret seisauttava ammunta 0:51

Salatut elämät -sarjan erikoisjaksossa veljesten välinen kiista äityy peruuttamattomiin tekoihin. Varo juonipaljastuksia!

Salkkareiden syyskausi lähti käyntiin sydänten särkyessä ja raivon leimahtaessa, kun Sebastianin ja Mariannan salasuhde tuli koko Pihlajakadun tietoon.

Kauden toisessa jaksossa veljeensä pettynyt Sergei päätyi ostamaan aseen, jonka hän jakson lopussa nosti osoittamaan veljeään Sebastiania. Jakso nähtiin tänään keskiviikkona ruudussa.

Keskiviikkona Katsomossa julkastiin erikoisjakso, joka lähtee käyntiin synkissä ja epätodellisissa tunnelmissa.

Jakson alussa Sergei seisoo savuava ase kädessään ja maassa makaa verinen Sebastian.

Pian Sergei joutuu selliin ahdistuksensa kanssa, jota käyvät syventämässä hänen läheisensä syytöstensä kanssa. Muistot vievät tekonsa kanssa painivan miehen aina syvemmälle syyllisyyteen ja ahdistukseen.

Painostavassa jaksossa seinät tuntuvat kaatuvan päälle ja tunnelmaa alle viivaa synkeä musiikki.

Sergeitä näyttelevä Tero Tiittanen kertoi aikaisemmin raskaan jakson kuvaamisen olleen työn puolesta näyttelijälle mielenkiintoista.

– Äärijuttuja on aina ollut kiva tehdä. Kiva näytellä sitä, että joutuu vellomaan. Action-kohtaukset ja henkimaailman ja mielen kanssa taisteleminen – tällaiset roolimuutokset ovat piristäviä. Niitä on kiva tehdä, vaikka ne ovatkin rankkoja, Tiittanen kuvailee.

Millaisia seurauksia teolla onkaan? Ja mitä tilanteessa todella tapahtui?

Kuule Salatut elämät -sarjan tähtien tuoreet kuulumiset Salkkarit-studioilta! 23:02

Salatut elämät arkisin kello 19.30 MTV3-kanavalla! Katso seuraava jakso ennakkoon MTV Katsomosta kello 20.00.

Lue myös:

    Uusimmat