Mainos
Salatut elämät

Salkkareiden viikon jaksot ennakkoon

Katso lisää

Salkkarit palaa! Tähän sarjassa jäätiin viime vuonna

1:28
Videolla Dahlia kertoo epäilyksistään Gunnarille

Salatut elämät -sarja jatkuu uusien jaksojen voimin ensi viikolla. Tätä ennen on hyvä muistella, mihin sarjassa jäätiin viime vuoden puolella päättyneessä kaudessa.

Salkkarit palaa jälleen arki-iltoihin uusien jaksojen voimin. Edellinen kausi päättyi kahden hahmon ensikohtaamiseen.

Vastauksia kaipaava Dahlia suunnitteli viime kauden lopussa ottavansa yhteyttä Camillan ja Satun biologiseen äitiin, Tuula Rautioon. Dahlia kertoi epäilyksistään Gunnarille, hänen mielestään Tuula koittaa saada Camillalta rahaa, mutta Gunnar oli eri mieltä.

Dahlia kertoi Gunnarille haluavansa tavata Tuulan, mutta Gunnar oli sitä mieltä, että tämä oli huono idea. Gunnarin mielipiteet eivät kuitenkaan Dahliaa estänyt, sillä edellisen kauden viimeisen jakson päätteeksi Dahlia saapui vieraaksi Tuulan selliin.

– Kukas sinä olet? Tuula kysyi selliin astelleelta Dahlialta.

– Dahlia Mustavaara. Ja nyt saat paljastaa, mitä juonittelet, Dahlia sanoi Tuulalle jakson päätteeksi.

Salatut elämät palaa ruutuun 14. tammikuuta kello 19:30. C Moressa julkaistaan Salkkareiden koko viikon jaksot ennakkoon aina maanantaisin. ​​​​​​

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.

    Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme vaihtamaan tuettuun selaimeen. Lisätietoja