Salkkarit-hahmoa rauhoitellaan salasuunnitelmasta: "Ei tule tajuamaan yhtään mitään"

Salaliittolaiset kokoontuvat ja toisaalla Noel iloitsee 1:53
Noelin todistus tyrmistyttää oikeudessa! Katso esimakua jaksosta!

Salkkareissa Noel iloitsee onnistumistaan. Toisaalla salaliittolaiset punovat suunnitelmaa.

Salatut elämät -sarjassa Noel iloitsee parhaillaan onnistumisistaan. Aki ilmoitti hänelle myyvänsä Mustavaara-yrityksen osakkeensa pois. Elina pidätettiin ja lopulta tuomittiin hänen ampumisestaan. 

Elina ei voi uskoa pidätystään 1:03
Elina ei ollut uskoa pidätystään

Torstaina nähtävässä jaksossa Axelsson Corporations-yrityksen kyltti vaihdetaan pääkonttorin seinälle vanhan Mustavaara-yhtiön logon tilalle.

Valtakuntaansa ihaileva Noel julistaa Toivolle heidän saaneen vihdoin kaiken, minkä halusivat. Samaan aikaan toisaalla bulvaaniyhtiön Ainon nimiin perustaneet Aki ja kumppanit vannovat vievänsä Noelilta kaiken. Aki epäröi ovatko he suojanneet selustansa. 

– Rauhotu nyt. Noel ei tule tajuamaan yhtään mitään ennen kuin on liian myöhäistä, hänelle vakuutetaan. 

Mitä he oikein suunnittelevat? Katso esimakua tulevasta jaksosta ylhäällä olevalta videolta! 

Katso myös Noelin todistus Elinaa vastaan: 

Noel todistaa Elinan oikeudenkäynnissä 1:34

Salatut elämät arkisin MTV Katsomossa ja MTV3-kanavalla kello 19:30! Jaksot katsottavissa viikkoa ennen C Moressa!

Lue myös:

    Uusimmat