Salkkarit-hahmo poistuu ruudusta ja päätyy Tallinnaan – näyttelijältä paljonpuhuva vihjaus tulevasta

Samuli karistaa Pihlajakadun pölyt jaloistaan 2:51
Samuli karistaa Pihlajakadun pölyt jaloistaan – näin näyttelijä Ville Kettunen kommentoi hahmonsa käänteitä

Ville Kettusen roolihahmo Samuli Palokoski poistuu Salkkareista kohti uusia tuulia.

Salatut elämät -sarjassa nähdään ensi viikolla sekä lähtijöitä että tulijoita. Yksi poistuvista hahmoista on Ville Kettusen näyttelemä Samuli Palokoski.

– Nyt pääsee kokeilemaan uusia juttuja elämässä, Kettunen kertoi MTV Uutisille päällimmäisistä fiiliksistään sen jälkeen, kun viimeiset kohtaukset oli saatu kesäkuussa kuvattua.

– Täällä on mielettömän hyvä työyhteisö, sitä tulee ikävä. Toivotaan, että vielä joskus pääsen tekemään lisää, hän toteaa salaperäisesti.

Kettunen kertoo, että hänen hahmonsa Samuli päätyy Tallinnaan.

– Samulin tuntien hän elää tunteella myös Tallinnassa. Voisi kuvitella, että hän kaipaa takaisin. Saa nähdä, mihin päädytään. Se riippuu monista tekijöistä, näyttelijä toteaa salaperäisesti.

– Se on monesta tekijästä kiinni.

Ville Kettunen paljastaa suuntaavansa kohti pitkäaikaista intohimoaan. Mistä on kyse ja miksi hänen hahmonsa Samuli päätyy Tallinnaan? Katso koko haastattelu yllä olevalta videolta!

Salatut elämät arkisin kello 19.30 MTV3-kanavalla! Viikon jaksot katsottavissa jo ennakkoon C Moressa.

Lue myös:

    Uusimmat