Salatut elämät -sarjaan perustuvat NIGHTMARE – Painajainen merellä -elokuva saa joulukuussa ensi-iltansa. Luvassa on jännittäviä käänteitä ja kauhun merkkejä, kun tutut hahmot lähtevät painajaismaiselle risteilylle. Katso kuvia tulevasta leffasta!
Nightmare – Painajainen merellä saa ensi-iltansa joulukuussa. Leffassa Salatut elämät -sarjasta tuttu runotyttö Peppi (Sara Säkkinen) lähtee ystäviensä kanssa risteilylle, joka alkaa pikkuhiljaa saada synkkiä piirteitä...
– Genre oli suurin juttuin, mikä oli poikkeavaa, Tuuliranta oli samantyyppinen. Me nuoret olemme tehneet niin kauan töitä yhdessä, että olemme hitsautuneet yhteen ja luotamme toisiimme, elokuvan tähti Sara Säkkinen kommentoi.
Säkkisen mukaan kesällä 2012 kuvattu elokuva oli raskas, mutta mukava projekti.
– Ei sillä tavalla raskas, että miettisin tekisinkö uudestaan. Todellakin ollaan plussan puolella ja olen iloinen, että pääsin mukaan tuohon, näyttelijätär iloitsee.
saa ensi-iltansa 5.12.2012.