Salaako Iberia konevikaa? Kaksi loukkaantui koneen ilmasyöksyssä

Espanjan lentoyhtiön Iberian lennon IB3252 matkustajat kokivat kauhun hetkiä viime perjantaina Madridista Milanoon suuntautuneella lennolla.

Koneeseen iski kesken matkan useampi voimakas turbulenssi, jonka voimasta osa matkustajista iskeytyi koneen kattoon.

Ainakin kaksi ihmistä loukkaantui: matkustajien mukaan yksi matkustajista sai jonkinasteisen aivovamman ja yhdeltä stuertilta murtui kylkiluu. Lisäksi toiselta matkustajalta hoidetaan sairaalassa kehkovauriota, jota epäillään turbulenssin aiheuttamaksi.

Turmaan joutunut lentokone oli Airbus 320. Todistajien mukaan kone menetti kolme kertaa korkeutta hyvin äkillisesti, mikä aiheutti paniikkia matkustajien joukossa.

– Ihmiset alkoivat kiljua, jotkut rukoilivat ääneen. Olimme todella peloissamme, kertoo eräs matkustaja. 

Iberialla toisenlainen versio

Lentoyhtiön versio tapahtuneesta poikkeaa kuitenkin oleellisesti matkustajien todistuksesta.

Iberian mukaan kone menetti merkittävästi korkeutta yhden ainoan kerran sen jouduttua erilämpöisten ilmamassojen aiheuttamaan ilmataskuun. Lentoyhtiö sanoo pudotuksen kestäneen ”pari sekuntia”.

Matkustajat puolestaan kertovat, että rajuja korkeyden menetyksiä oli kolme, ja niiden aikana kone syöksyi lähes kohtisuorassa maata kohti.

– Lentäjä pyysi meitä kiinnittämään turvavyömme. Lähes samalla hetkellä kone lähti syöksymään nokka edellä alaspäin, ja yksi matkustaja sinkoutui päin kattoa, todistaja kertoo.

– Stuertti avasi turvavyönsä mennäkseen auttamaan loukkaantunutta, mutta juuri silloin kone sukelsi toistamiseen. Hänkin iskeytyi kohti kattoa ja mursi samalla kylkiluunsa, sama todistaja jatkaa.

Iberian näkemys näistäkin tapahtumista on hieman erilainen. Lentoyhtiön mukaan kattoon lennähtänyt matkustaja ei ollut aluksi noudattanut kehotusta turvavyön kiinnittämisestä. Lentoemäntien kehotuksesta hän kuitenkin nousi niin tehdäkseen, mutta samalla iskenyt turbulenssi heitti hänet tuolista.

Määränpäätä vaihdettiin 

Lehtokoneen oli määrä laskeutua Milanon Malpensan lentokentälle, mutta se ohjattiinkin lähemmäs Linaten kentälle. 

Iberian mukaan syynä oli Malpensassa riehunut voimakas myrsky.

Kaikki matkustajat eivät kuitenkaan tähän usko. Heidän mukaansa lento IB3252 oli ainoa Malpensaan suuntautunut lento, joka laskeutui toiselle kentälle.

Lennon rekisteritiedot kertovat, että kone laskeutui rajusti kolme kertaa. Pudotuksista pienin oli 200 metriä ja rajuin 500 metriä. Ne myös tapahtuivat hyvin lyhyen ajan sisällä toisistaan.

Matkustajat epäilevät konevikaa 

Iberian mukaan koneen miehistö oli saanut varoituksen turbulenssista ja oli siihen varautunut. Matkustajat ovat eri mieltä.

– Minun mielestäni kapteeni ei tiennyt mitä tapahtui, hän oli pelästynyt. Kun hän ensimmäisen pudotuksen jälkeen kehotti meitä kiristämään turvavyöt entistä tiukemmalle, pelästyimme entistä enemmän, kertoo yksi matkustaja.

Matkustajien mukaan koneen kapteeni kätteli laskeutumisen jälkeen jokaisen matkustajan yksi kerrallaan ”hyvin vakavana ja yhä hermostoneena tapauhtuneesta”.

– Se mitä tapahtui ei ollut turbulenssi. Putosimme jyrkässä kulmassa nokka kohti maata. Kaikki viittaa siihen, että koneeseen tuli joku vika, vakuuttaa Vanguardian haastattelema Pablo D.

Iberia valmistelee parhaillaan selontekoa perjantain tapahtumista. Lentoyhtiö vakuuttaa kuitenkin, että kone oli täysin kunnossa ja kaikki johtui voimakkaista turbulensseista.

  

Lue myös:

    Uusimmat