Lentäjän kaatunut kahvikuppi aiheutti hätälaskun – suomalainen Timo kertoo karusta herätyksestä kesken lennon: "Lentoemännät alkoivat juosta – meitä kehotettiin vain valmistautumaan"

Lentoyhtiö Condor Airlinesin lento Saksan Frankfurtista Meksikon Cancuniin joutui tekemään hätälaskun koneen ohjaamossa kaatuneen kahvikupin vuoksi. Kahvikuppiepisodia todisti läheltä suomalainen Timo, joka matkusti kyseisen lentokoneen kyydissä.

Hätälaskusta ovat kertoneet Britannian onnettomuustutkintaviranomaiset sekä useat mediat.

Tilanne sattui viime helmikuussa, kun Airbus A330 -matkustajakoneen kapteenin kahvikuppi kaatui ohjaamon pöydältä ja kuuma kahvi roiskahti hänen syliinsä ja ohjauspaneelin päälle.

Vahingon vuoksi toinen ohjauspaneeleista kuumeni, minkä vuoksi osa siitä alkoi sulaa. Lentäjät joutuivat käyttämään happimaskeja, koska ohjaamoon levisi sähköpalon hajua.

Koneessa oli tapahtumahetkellä 326 matkustajaa ja 11 miehistön jäsentä.

Lentoyhtiö ohjeisti henkilökuntaansa käyttämään jatkossa kahvikupeissa kansia vastaavan tilanteen välttämiseksi.

Suomalaismatkustaja: Puolet oli täysin hiljaa, puolella alkoi paniikki näkyä

Yksi koneen matkustajista oli tamperelainen Timo Puuska.

Puuska kertoo MTV Uutisille, että he olivat lentäneet Atlantin yllä noin puolitoista tuntia, kun ongelmat alkoivat. Hän oli tuolloin nukkumassa

– Heräsin siihen, että kone jarrutti voimakkaasti ja teki u-käännöksen. Lentoemännät alkoivat juosta ja toimittaa happi- ja vesipulloja ohjaamoon. Meitä kehotettiin vain valmistautumaan pakkolaskuun, Puuska kertoo.

Paluulento Irlannin Shannonin lentokentälle kesti runsaan tunnin. Puuska kuvailee tunnelmaa matkustamossa kaksijakoiseksi.

– Puolet ihmisistä oli hiljaa ja toisilla alkoivat pelkotilat ja paniikki iskeä selvästi päälle. Muutamat pariskunnat suorastaan lietsoivat toistensa pelkoa. Siellä alkoi myös muodostua aika tiiviitä ryhmiä, joissa sovittiin samaan pelastuslauttaan menemisestä, jos pudotaan mereen. 

– Minä ja vierustakaverini emme tainneet sanoa sanaakaan. Ajattelin, että eihän tässä mitään voi tehdä ja on turha panikoida. Ratkaisu on tehty sillä hetkellä kun lippu on ostettu.

Uusi yritys samalla koneella

Shannoniin laskeutumisen jälkeen neljä miehistön jäsentä ja yksi matkustaja kävivät sairaalassa tarkistuksessa heidän hengitettyään savua. Muut matkustajat siirtyivät kentältä suoraan hotelleihin, ja uusi yritys kohti Meksikoa oli luvassa seuraavana päivänä.

Lentoa yritettiin samalla koneella, mutta ongelmat alkoivat Puuskan mukaan taas puolentoista tunnin jälkeen. Kone kääntyi ja palasi tällä kertaa Manchesteriin. Syyksi ilmoitettiin vika koneen radiosuunnituslaitteissa.

– Manchesterissa kapteeni ilmoitti, että hänen osaltaan matka on tässä. Kun uusi kapteeni kuulutti lennon Cancuniin, alkoi osa matkustajista valua pois. Kapteeni ilmoitti tiukasti, että kaikilla on viisi minuuttia aikaa päättää. Kolmisenkymmentä ihmistä sieltä lopulta poistui, kertoo Timo Puuska.

Puuska saapui lopulta Meksikoon pari päivää myöhässä. Vasta siellä hän luki paikallislehdestä, että hätälaskun syynä oli kahvin kaatuminen ohjaamossa. Lentoyhtiön puolesta virallista selitystä ei koskaan annettu.

Koneen henkilökunnan toimintaan ongelmatilanteessa hän sanoo olevansa tyytyväinen. Lentoyhtiö on luvannut maksaa hänelle 600 euron korvaukset, mutta ainakaan vielä rahoja ei ole kuulunut. 

Lähteet: BBC, CNNUSA Today

Lue myös:

    Uusimmat