Saksalaismedia: Hallessa kaksi ihmistä ampunut on uusnatsi, joka toimi yksin – ampuminen striimattiin suorana Amazonin pelisivustolla

Saksassa poliisi jahtaa ainakin yhtä ampumiseen Hallessa osallistunutta – MTV:n kirjeenvaihtaja kertoo Saksan kiristyneistä asenteista 7:11

Saksalaislehti Bildin tietojen mukaan Hallen kaupungissa kaksi ihmistä ampunut henkilö on uusnatsi. Saksan sisäministerin mukaan ampujan on syytä epäillä olevan äärioikeistolainen.

MTV:n Saksan-kirjeenvaihtaja Tapio Nurminen kertoi MTV Uutiset Livessä iltapäivälehti Bildin kirjoittaneen verkkosivuillaan, että vahvistamattomien tietojen mukaan tekijöitä on vain yksi ja hän on uusnatsi.

– Molemmat uhrinsa ammuttuaan mies pakeni noin 15 kilometrin päähän Hallen kaupungista ja sai haltuunsa auton, jolla hän pakeni ja ilmeisesti kolaroi moottoritiellä, jonka jälkeen epäilty tekijä pidätettiin, Nurminen kertoo saksalaismedian uutisoinnista.

Ampuminen tai osia siitä nähtiin suorana lähetyksenä Amazonin Twitch-videopelisivustolla.

– Olemme surullisia ja järkyttyneitä Saksassa tapahtuneesta tragediasta ja otamme osaa uhrien omaisten suruun, kommentoi Twitchin edustaja Brielle Villablanca Reutersin mukaan.

– Twitch-sivustolla on nollatoleranssi vihasisältöä kohtaan. Väkivaltatekoihin suhtaudutaan äärimmäisellä vakavuudella. Striimattu sisältö poistettiin nopeasti ja kaikki ampumistapahtumia sisältävää materiaalia postaavat tai uudelleen jakavat käyttäjät poistetaan palvelusta.

Twitch-pelisivustolla on sivuston itsensä mukaan 15 miljoonaa käyttäjää päivittäin. Kyseessä on sivusto, jossa videopelien pelaajat voivat livestriimata pelaamistaan ja lähettää pikaviestejä muiden käyttäjien kanssa.

Sivustolla on myös urheiluun, musiikkiin ja politiikkaan syventyneitä alasivuja.

Sisäministeri kommentoi

Saksan sisäministeri Horst Seehofer on kommentoinut maan itäosassa Hallen kaupungissa tapahtunutta kahden ihmisen kuolemaan johtanutta ampumista.

– Tapausta tutkivien viranomaisten tämänhetkisten tietojen mukaan teon taustalla ovat todennäköisesti antisemitismi ja äärioikeistolaisuus, Seehofer sanoo lausunnossaan.

Hallen poliisin tiedottajan mukaan toinen kuolonuhreista oli nainen, joka ammuttiin kadulle synagogan ja juutalaisen hautausmaan lähellä. Toinen kuolonuhri on turkkilaisessa ravintolassa ollut mies.

Katso Tapio Nurmisen haastattelu MTV Uutiset Livessä kokonaisuudessaan artikkelin alussa.

Lue myös:

    Uusimmat