Saksalaisella siirtolapuutarhalla operaatio Madeleine McCannin tapaukseen liittyen – näin naapuri kuvailee epäiltyä: ”Hän vain istui ja joi olutta”

1:49
Madeleine McCannin tapauksessa uusi löytö – poliisi on löytänyt siirtolapuutarhasta kellarin, aluetta tutkitaan kaivinkoneiden ja koirien avulla.

Madeleine ”Maddie” McCannin tapausta tutkineet poliisit ovat löytäneet piilotetun kellarin siirtolapuutarhasta Saksassa, jossa sieppauksesta epäillyn Christian Brücknerin väitetään viettäneen aikaa vuonna 2007. 

Poliisi löysi kellarin entisen siirtolapuutarhamökin perustasta lähellä Hannoverin kaupunkia Saksassa. Mökki purettiin naapurien mukaan joko vuoden 2007 lopulla tai 2008, pian Brücknerin lähdön jälkeen. Purkaminen tapahtui siis vain kuukausia Maddien katoamisesta.

Saksalaismies Wolfgang Kossack, 73, omistaa siirtolapuutarhan vieressä olevan tontin. Hän kertoo Online Mailin haastattelussa, että Brückner asui epävirallisesti alueella vuonna 2007.  

Myös monet muut saksalaismediat kertovat Brücknerin oleskelleen alueella.

Epäilty asui epävirallisesti siirtolapuutarhalla

Kossack kertoi ymmärtäneensä yhteyden Brückneriin vasta tällä viikolla, kun poliisi aloitti operaation siirtolapuutarhalla.

– Muistan hänen kasvonsa uutisista. Muistan myös hänen pakettiautonsa ja koiransa. Olin unohtanut hänet kokonaan tähän asti.

Kossackin mukaan Brückner oli kertonut, että kukaan ei tiennyt hänen asuneen puutarhapalstalla. 

– Brückner ei koskaan harrastanut puutarhanhoitoa, sillä hän ei istuttanut mitään eikä yrittänyt kasvattaa mitään. Hän vain istui ja joi olutta.

Viimeiset havainnot vuonna 2008

Kossack muistelee Brücknerin kertoneen myös aikeistaan muuttaa takaisin Etelä-Eurooppaan.

– Hän ei kertonut mihin maahan ajatteli matkustavansa. Hänellä oli pakettiauto, jonka hän pysäköi palstan viereen ja asui siinä.

Naapuri muistelee Brücknerin kadonneen vuonna 2008. Sen koommin häntä ei näkynyt.

Kossack on hoitanut omaa tonttiaan vuodesta 2006.

– Olen niin pahoillani Madeleine McCannin vanhempien puolesta. Toivon, että he saavat selville mitä heidän tyttärelleen tapahtui, hän toteaa haastattelun lopuksi.

Lue myös

    Uusimmat

    Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme vaihtamaan tuettuun selaimeen. Lisätietoja