Saksalainen huutokauppa väittää myyvänsä 1. luokan Mannerheim-ristiä – MTV Uutisten tietojen mukaan kaikki sodan aikana valmistetut kappaleet ovat Suomessa

Saksalainen huutokauppa väittää myyvänsä joulukuussa ensimmäisen luokan Mannerheim-ristiä. Lähtöhinnaksi on asetettu 18 000 euroa. Huutokauppa on määrä pitää 11. joulukuuta.

Huutokauppakamari Auktionshaus Andreas Thiesiltä kerrotaan MTV Uutisille, että kyseessä on numeroimaton kappale, jota ei ole koskaan myönnetty kenellekään.

Vapaudenristin 1. luokan Mannerheim-ristejä on myönnetty vain kaksi kappaletta: Yksi marsalkka Carl Gustav Emil Mannerheimille vuonna 1941 ja toinen jalkaväenkenraali Erik Heinrichsille vuonna 1944. 

MTV Uutisille sähköpostilla vastanneen Andreas Thiesin mukaan nyt kaupattava risti on Tillanderin valmistama. Huutokauppakamarin mukaan kappale valmistettiin aikanaan myöhempiä palkittavia tai näyttelykäyttöä varten.

Huutokauppiaan mukaan ristissä on valmistajan Tillanderin merkintä A.T sekä hopeaa tarkoittava 813H-merkintä. Lisäksi ristissä väitetään olevan toinen merkintä, josta ei kamarin mukaan saa selvää. 

Tiettävästi kaikki sota-aikana tehdyt Suomessa

Ensimmäisen luokan Mannerheim-ristejä on valmistettu sota-aikana kaikkiaan kahdeksan kappaletta, joista viisi on numeroitu ja kolme numeroimatta.

MTV Uutisten haastattelemien harrastaja- ja asiantuntijalähteiden mukaan kaikki kahdeksan sota-aikana valmistettua ensimmäisen luokan Mannerheim-ristiä ovat tällä hetkellä Suomessa.

Esimerkiksi Mannerheimin ja Heinrichsin kunniamerkit ovat molemmat museoissa.

Vuoden 2020 helmikuussa 1. luokan Mannerheim-rististä maksettiin suomalaisessa huutokaupassa lähes 40 000 euroa. Myös tuolloin kyseessä oli numeroimaton kappale.

MTV Uutisten lähteiden mukaan kyseessä oli tuolloin ainoa sota-aikana valmistettu ensimmäisen luokan risti, jonka tiedettiin voivan olla yksityisellä keräilijällä.

Ensimmäisen luokan ristiä voidaan pitää äärimmäisen vaikeana esineenä myydä, sillä ristien olinpaikat ovat alan harrastajien ja toimijoiden keskuudessa hyvin tiedossa.

Tämä ei kuitenkaan poissulje mahdollisuutta, että Tillander on voinut sodan jälkeen valmistaa yksittäisiä lisäkappaleita esimerkiksi näyttely- tai esittelykäyttöön. Tätä MTV Uutiset ei pysty varmistamaan.

Sen sijaan 2. luokan Mannerheim-ristejä on myönnetty kaikkiaan 191 kappaletta, ja niitä on nähty useammin huutokaupoissa. Toisen luokan ristejä on paljon museoiden kokoelmissa, mutta myös ritarien perillisten omistuksessa sekä kokoelmissa.

Väite saksalaisesta kokoelmasta

Andreas Thies kertoo, että nyt huutokaupattava risti olisi peräisin vanhasta saksalaisesta kokoelmasta. Huutokauppakamarin mukaan heidän tiedossaan ei ole, miten risti on päätynyt Saksaan.

MTV Uutisilla ei ole keinoa varmistaa, onko kysymyksessä aito ensimmäisen luokan Mannerheim-risti. MTV Uutisten lähteiden mukaan ainakaan sodan aikana ristejä ei olisi päätynyt Saksaan.

MTV Uutiset sai maanantaina yhteyden huutokauppakamariin, mutta myöhemmin yhteydenottoihin ei enää vastattu.

Mannerheim-risteillä on Suomessa maastavientikielto.

Tältä näytti halmikuussa 2020 Suomessa huutokaupattu 1. luokan Mannerheim-risti.

Ristejä on myönnetty kaikkiaan kaksi kappaletta. Kyseinen risti on numeroimaton eikä sitä ole myönnetty kenellekään 2:13

Lue myös:

    Uusimmat