Saksa luopuu ydinvoimasta

Yön aikana käytiin neljän tunnin kädenvääntö Saksan ydinvoimaloiden kohtalosta. Sopimuksen mukaan Saksa lakkauttaa kaikki 19 ydinvoimalaansa.

Saksan liittokansleri Gerhard Schröder kertoi aamuyöllä, että maan punavihreä hallitus ja teollisuuden edustajat ovat päässeet sopimukseen ydinvoimaloiden vaiheittaisesta sulkemisesta vuoteen 2021 mennessä. Päätöksestä tuli kompromissi, sillä hallitus oli esittänyt ydinvoimaloiden ylimmäksi sallituksi käyttöiäksi 30 vuotta ja energiayhtiöt 35 vuotta. Saksan ydinvoimalat tuottavat noin 30 prosenttia maan sähköstä.

Päätöksen arvoa on luonnehdittu pääasiassa symboliseksi. Saksassa ei ole rakennettu yhtään ydinvoimalaa sitten vuoden 1989, eikä uusia aiota rakentaa. Osa toiminnassa olevista voimaloista tullaan sulkemaan joka tapauksessa.

Nyt tehdyllä sopimuksella Saksa on ensimmäisiä teollisuusvaltioita, jotka ovat päättäneet ydinvoimasta luopumisesta. Ruotsin valtiopäivät on tehnyt myös periaatepäätöksen, että Ruotsi luopuu ydinvoimasta vuoteen 2010 mennessä.
(MTV3-AFP-STT)

Lue myös:

    Uusimmat