SAK syyttää perussuomalaisia kovin sanoin työntekijöille annetun lupauksen pettämisestä.
SAK toteaa sivuillaan puheenjohtaja Riikka Purran kertoneen MTV Uutisten vaalitentissä eilen, että perussuomalaiset vastustavat kiky-maksujen palauttamista takaisin työnantajien maksettavaksi.
SAK:n mukaan perussuomalaisten vastaus oli täysin toinen reilu kuukausi sitten (2.2.), kun SAK:n ja sen ammattiliittojen Vaalistaja-äänestysaktivointikampanja kysyi kirjallisesti eduskuntapuolueilta vastausta samaan kysymykseen.
– Kiky-maksujen eli palkan sivukulujen siirto takaisin työnantajalle on ollut Vaalistaja-kampanjan pääteemoja, sillä se vaikuttaa suoraan palkansaajan palkkapussin paksuuteen. SAK:n Kantar Publicilla syksyllä 2022 teettämän kyselytutkimuksen mukaan 70 prosenttia työväestöön kuuluvista pitää kiky-maksujen siirtoa merkittävänä asiana äänestyspäätöstä tehtäessä, kirjoitetaan SAK:n sivuilla.
Lue myös: Perussuomalaisten Putkonen ottaa kontolleen kritisoidut kiky-vastaukset: En keskustellut puoluejohdon kanssa
SAK:n johtaja Jyrki Konola syyttää perussuomalaisia kovin sanoin äänestäjien harhaanjohtamisesta.
– Tätä voisi luonnehtia vaalipetokseksi. Olemme kertoneet eri yhteyksissä sadoille tuhansille äänestäjille, mitkä puolueet kannattavat ja mitkä eivät kannata kiky-maksujen siirtoa. Monelle tämä on varmasti ollut merkittävä seikka heidän valitessaan puoluetta. Heitä on selkeästi johdettu harhaan, Konola sanoo.
SAK kertoo, että sen jäsenliitoilla on yli 800 000 jäsentä. He edustavat noin kahtakymmentä prosenttia äänestäjistä. SAK:n mukaan Vaalistaja-kampanjan ja liittojen omien kampanjatoimien kautta on tavoitettu arviolta 200 000 jäsentä.
