Sairastunut Kerttu Niskanen joutui eristyksiin Seefeldissä

Kerttu Niskanen on eristetty muusta joukkueesta Seefeldin MM-hiihdoissa. Niskanen potee hengitystieinfektiota joukkueen hotellissa omassa huoneessaan.

– Kerttu ilmoitti oireistaan illalla, ja hänen huonetoverinsa siirtyi heti toiseen huoneeseen, joukkueen lääkäri Maarit Valtonen kertoi aamulla.

Valtosen mukaan hotellissa eristystilan löytyminen vaati huonejärjestelyjä. Hiihtoliiton toiminnanjohtaja Mika Kulmala teki tilaa siirtymällä toiseen hotelliin.

Valtonen kertoi STT:lle, että Niskasen oireisiin päästiin reagoimaan nopeasti, mutta hänen toipumistaan seurataan päivä kerrallaan.

– Kaikki paukut ovat siinä, että hän pääsee vielä hiihtämään näissä kisoissa, Valtonen totesi.

Niskasen ja Krista Pärmäkosken piti hiihtää sunnuntain pariviesti ensi kertaa parina arvokisoissa, mutta toisin kävi. Niskasen korvaa Anne Kyllönen, joka oli hiljattain Lahden maailmancupin pariviestissä lupaavassa vauhdissa.

Niskanen ei ole ollut Suomen joukkueen ainoa sairastunut Seefeldin kisoissa, mutta hän on toistaiseksi ainoa, jonka kisaamiseen tauti on vaikuttanut. Valtonen ei paljasta nimiä, mutta ainakin Perttu Hyvärinen kertoi olleensa virustaudissa viimeistelyleirillä.

– Tämä on vilkasta infektioaikaa, ja talvikestävyysurheilussa riskitekijät kumuloituvat, Valtonen totesi.

Kymppi edessä jo tiistaina

Kisapäivät seuraavat MM-kisoissa toistaan kovalla tahdilla, ja sunnuntain jälkeen naiset ovat ladulla jo tiistaina perinteisen hiihtotavan kympillä. Niskasen tervehtyminen siihen kisaan ratkeaa myöhemmin.

Jos Niskanen ei ole kympillä mukana, Pärmäkosken ja hyvin lauantaina hiihtäneen Laura Monosen seuraksi ovat ehdolla etenkin Anita Korva, Kyllönen ja Johanna Matintalo.

Tiistain kympin jälkeen naisten kisaohjelmassa on 4x5 kilometrin viesti torstaina ja naisten kisat päättävä 30 kilometrin yhteislähtö ensi lauantaina.

Niskasella erikoinen kausi

Niskanen voitti vaikean alkukauden jälkeen maailmancupin "pertsan" kympin viikko sitten Italian Cognessa. Vaikka osa maailman huipuista puuttui silloin ladulta, Niskasen vauhti oli lupaavaa etenkin lähtökohtiin nähden.

Joulukuun puolivälissä Niskanen joutui hellittämään harjoittelusta ylirasitustilan takia. Hän piti kaksi viikkoa täyslepoa ja jatkoi sen jälkeen omien sanojensa mukaan "kävellen suksilla".

– Välillä tuntui, oliko tämä kausi tässä, mutta en anna periksi, Niskanen sanoi helmikuun alussa Imatran SM-hiihdoissa.

Niskanen palasi maailmancupiin Otepäässä, mutta joutui etsimään kisavauhtiaan vielä Cogneen asti. Seefeldin kisoihin hän suhtautui luottavaisesti vielä pari päivää sitten, mutta sairastuminen muutti tilanteen.

Lue myös:

    Uusimmat