Sadun missilook - seksiä ja kokeellisuutta!

Helmi tsekkasi Satu Tuomiston kilpailuasut

Suomen kauneuslähettiläs maailmalla, 22-vuotias Satu Tuomisto, edustaa parhaillaan maatamme Miss Universum -kilpailuissa. Kilopuheiden saattelemana Vietnamiin lähtenyt Tuomisto näyttää kilpailuasuissaan treenatulta ja hoikalta. Helmi tsekkasi missimme puvuston ja rankkasi suosikit ja inhokit.

Tässä asussa Satu Tuomisto esiintyi lahjatilaisuudessa, johon kilpailijat toivat palan kotimaataan. Talvi oli edustettuna myös Sadun erikoisessa turkissomisteisessa kansallispuvussa. Valkoinen unelma näytti upealta tumman naisen ihoa vasten. Iltalehteen blogia kirjoittava Satu on kertonut saaneensa hyvää palautetta luolanaistyylisestä kokonaisuudesta myös paikan päällä.

Kissatappeluita ja epäsopua? Ei ainakaan vielä, sillä Satu näyttää viihtyvän hyvin muiden kilpailijoiden joukossa. Kaupunkikierroksella Satu oli pukeutunut pikkiriikkisiin shortseihin ja kukkapaitaan. Asukokonaisuus oli helteessä käytännöllinen ja ihan kiva. Mutta kun on tarkoitus erottautua, olisiko vaatekaapista löytynyt jotakin vähän säväyttävämpää?

Martzu Toivakan suunnittelema iltapuku on saanut kritiikkiä seksikkäästä halkiostaan, uutisoi Iltalehti. Helmen toimituksen mielestä tanttalook on jo nähty ja on aika koittaa, tuoko säären vilauttaminen lisää pisteitä. Sadun virallinen kasvokuva saa sen sijaan kritiikkiä. Kaunotar näyttää nyt ikäistään vanhemmalta. Tuomisto on parhaimmillaan päästessään flirttailemaan kameralle, mutta tästä kuvasta pilke silmäkulmasta puuttuu.

Bikinikuvista flirttiä sen sijaan löytyy. Upeassa päivetyksessä poseeraava Satu ei ainakaan näissä kuvissa näytä tippaakaan liian lihavalta. Mutta mitäköhän tuomaristo pitää Tatun alaselässä olevasta isosta tatuoinnista? Napakoru näyttää kyllä niin herkulliselta, että siitä ei sopisi nipottaa.

Minkälainen on sinun tyylisi? Kokeile Tyylitalossa!

Teksti: Maarit Rasi, MTV3/Helmi

Kuvat: Darren Decker, Armando Flores, Patrick Prather, Frank Szelwach, Miss Universe L.P., LLLP

Lue myös:

    Uusimmat