Sadonkorjuujuhlat

Suunnittelu Tomi Kouvola

Kesäkauden päättyessä on mukavaa järjestää vielä ulos pieni ruokailu- ja juhlahetki. Alkusyksyn päivät ovat vielä kesäisen lämpimiä ja iltaisin valo kaunista.

KUVA: Ennen muutosta

Lähtökohtana on 3x3 metrinen katos, 6 kpl perusmuovituoleja ja isokokoinen Smeg-grilli. Paikkana tässä tapauksessa on maalaismaisemassa oleva niitty, vain katoksen kohta on ajeltu lyhyeksi. Juhlan voi helposti soveltaa myös terassille tai parvekkeelle.

Pöytä tuotiin tässä tapauksessa sisätiloista. Pöydän ulkonäöllä ei ole väliä, sillä se on tarkoitus peittää kokonaan. Hankkimastamme pakkakankaasta teimme kahdella vedolla maahan asti ulottuvan pöytäliinan. Tämän lisäksi leikkasimme pakasta katoksen kiinnikkeisiin, pöydän päälle, huvilamaisen riippuvan tunnelmantekijän, joka jatkuu vielä tilanjakajana maahan asti katoksen toisesta reunasta.

Muovituoleihin haalimme kasaan kuusi erilaista matkahuopaa, istuintyynyt ja vyöt, joihin kiinnitimme keittiöpyyhkeet serveteiksi. Nämä voi vaikka jokainen juhliin osallistuja tuoda itse mukanaan. Kattauksen osat toistavat tekstiilivalintoja.

Kasvit hankimme silmällä pitäen jo syksyn istutuksia. Pöydän hopealanka ja ämpäreiden krysanteemit siirtyvät juhlien jälkeen terassille. Maitotonkkien päällä olevat ellinkissukset ovat vain lainassa sisältä; helppo tapa saada näyttävyyttä ulos.

Katoksen kalusteista, kasveista ja grillistä muodostimme tietoisesti tiiviin ja symmetrisen kokonaisuuden melko suurelle niitylle. Näin paikkaan tulee intiimimpi tunnelma ja luonto tavallaan kehystää juhlapaikkaa.

Juhlakattausta varten valmistettiin liimapuulevystä patinoimalla kauniit aluslaudat lautasille ja käsiteltiin ruostemaalilla suojaruukkuja krysanteemeja varten. Ohjeet patinointiin ja ruostutukseen saat Decorasta 6.9. esitettävässä lähetyksessä.

1. Pöytäsomiste

  • - Pitkä, koko pöydän läpi kulkeva pöytäkukka, joka on tehty tummiin, "venemäisiin" lastukoreihin.
  • - Pöytäkukkana hopealankaa, johon on laitettu kuisman marjaisia oksia.
  • - Hopealanka (calosephalus) on hopeanharmaa korallimainen syyskasvi. Se soveltuu syksyn ruukkupuutarhaan, sietää hyvin syksyn viileyttä ja jopa pientä pakkasta. Se on näyttävä jo pelkästään isompana ryhmänä tai istutettuna esimerkiksi kanervien rinnalle.
  • - Hypericumilla eli kuismalla on pihlajanmarjoja muistuttavat marjat. Se on näyttävä lisä pöytäkoristeisiin ja asetelmiin.
  • - Pöytäkukkien ei aina tarvitse olla leikkokukkia, vaan ne voivat olla kauden ruukkukukkia. Niistä saa helposti ja nopeasti kaunista ja näyttävää aikaan. Juhlan jälkeen ne voi istuttaa ruukkuihin koristamaan parveketta tai terassia.

2. Viherkasvit kesällä sisältä ulos!

  • - Maitotonkkiin on laitettu köynnöstävä viherkasvi.
  • - Tässä on käytetty ellinkissusta (Cissus ’ellen danica’), joka on amppeliviherkasvi, joka viihtyy talvisin sisällä.
  • - Tuo kaunis viherkasvisi koristamaan juhlapaikkaa! Juhlien jälkeen kasvi palaa omalle paikalleen sisätiloihin. Jotkut viherkasvit menestyvät kesän ulkona, mutta muista tuoda ne sisälle ennen hallaöitä!

3. Ulkokrysanteemit

  • - Sinkkiämpäreihin on istutettu näyttävät, pallomaiset ulkokrysanteemit.
  • - Syksyisin mainioita ulkoistutuksissa terassilla, ovenpielessä, parvekkeella.
  • - Kestäviä ja helppohoitoisia ja näyttävän kokoisia kukkiessaan.
  • - Krysanteemit myydään nuppuisina, mutta aurinko avaa kukat väriloistoon.
  • - Muista kastella pakkasten tuloon saakka. Kestää jopa pientä pakkasta!

Kukat ja vinkit: Huiskula Oy, puh. 020 790 7000
Lisää kukista löydät osoitteesta www.huiskula.fi

Tietoja tuotteista:

  • Grilli: Smeg BQ90T. Saatavana erilaisia kokoja ja lisävarusteita.
  • Huppu, esiliina, varrastikut, jotka esiintyivät kuvissa, ovat myös Smeg-tuotantoa. Lisätietoja maahantuojalta: ville.merimaa@smeg-kodinkoneet.com
  • Tekstiilit: Linum. Valikoimissa runsaasti erilaisia pakkakankaita, ja muita kodintekstiilejä. Maahantuoja: Textil kompani 040-839 8019
  • Viherkasvit ja kukat: Huiskula Oy / Kati Peltomaa, Karoliina Pinomäki

(Tila 30.8.2006)

Lue myös:

    Uusimmat