"Minä vaan hiihdän, vaikka tulisi mitä taivaalta", koronasta MM-esikisoihin toipunut hiihtäjä kommentoi Trondheimin rapsakan pakkassään kiepahdusta sateiseksi.
Jasmi Joensuu kerää uutta vauhtia maastohiihdon maailmancupiin. Joensuu avasi kiertueen Rukan sprintin kuudennella sijalla. Jällivaarassa ei kulkenut yhtä hyvin, ja sitten iski korona. Perjantaina Joensuu palaa innolla karkeloihin 2025 MM-kilpailuiden esikisoissa, Trondheimin maailmancupissa.
Ohjelmassa on kauden ensimmäinen vapaan hiihtotavan sprintti. Samalla sää heittäytyy alkukauden selkeistä pakkaskeleistä plussan puolelle ja sateiseksi.
– Viimeiseen asti mietin, onko jo fiksua lähteä kisaamaan, mutta terveyden kannalta ei ole enää mitään estettä. Enkä ole missään nimessä miettinyt säätä liikaa. Se on huoltomiesten pulma, Joensuu vakuuttaa.
– Lähinnä on naurattanut, miten sää voikin kääntyä noin. Ihan mielenkiinnolla odotan.
Joensuu kävi torstaina hiihtämässä MM-kisojen sprinttireittiä. Maailmancupin aattona Granåsenin hiihtokeskuksessa oli vielä kymmenkunta astetta pakkasta, joten lämpötila tekee peräti äkäisen käännöksen lämpimämpään.
Pienistä oireista kiitollinen
Toki Joensuu tunnustaa, että uusi voidesääntö on käynyt mielessä, koska fluorivoiteiden edut ovat vesikelissä suurimmillaan.
– Voitelun erot näkyvät kuulemma selvimmin vesikeleillä. Siinä suhteessa peli muuttuu nyt vaikeammaksi – mutta se on sama kaikille, ja meillä on huollossa osaava porukka, Joensuu jatkaa.
– Luotan myös, että minulta löytyy keliin sopivaa suksikalustoa. Hiihtäjän täytyy keskittyä hiihtoon ja antaa huoltomiesten hoitaa välinepuolta. Minä vaan hiihdän, vaikka tulisi mitä taivaalta.
Samalla asenteella Joensuu on toipunut koronatartunnastaan.
– Pitää olla kiitollinen, kun sain sairastaa sen niin pienillä oireilla, Joensuu sanoo.
– Monella menee siihen monta viikkoa, mutta minä olen jo nyt takaisin kisoissa. Edessä on pitkä kausi. Tässä on vielä hyvin aikaa tehdä tulosta.
Joensuu selvisi toisesta koronatartunnastaan "perusflunssan kaltaisilla oireilla" ja kuumeetta.
– Ensimmäinen sairastamani korona oli oireiltaan oudompi. Nyt lepäsin muutaman päivän ja tämän viikon olen pystynyt harjoittelemaan normaalisti.
Vapaata kaistaa "päänousuun"
Trondheimin sprinttiradan ensituntumaa Joensuu piti hyvänä.
– Siinä on selkeät laskut ja selkeät nousupätkät sekä monta kohtaa, joissa pystyy tekemään ratkaisuja, Joensuu kuvaa rataa.
Joensuu määritti radan toisen nousun "päänousuksi".
– Pitää olla hyvillä paikoilla ja kaista valmiina, jos joku iskee siinä. Nousun päällä on vielä tasainen, johon täytyy löytyä energiaa. Siinä voi tulla isoja eroja.
Joensuu käy läpi radan laskut, mutkat, nousut ja tasaiset, muttei paljasta mieltymyksiään. Sen hän pyrkii sivuuttamaan.
– En halua ajatella, onko rata kiva. Reittiä ei saa ikinä valita, joten pitää tykätä kaikista, jos aikoo pärjätä, Joensuu selittää.
– Ja lemppariradat taitavat tulla aika lailla sitä kautta, missä tulee menestystä.
Kokemus ensi talven MM-kisojen näyttämöstä on joka tapauksessa arvokas.
– On tärkeää nähdä nämä olosuhteet. Sitten sitä tietää, minkälaisia ominaisuuksia pitää kehittää MM-kisoja varten, Joensuu korostaa.
Joensuu kertoi keskittyvänsä kisoihin päivän kerrallaan. Hän hiihtää sprintin varmasti ja lisäksi sunnuntaina perinteisen kympin, jos kaikki menee hyvin.
Uusimmat
-
17:30
MTV seuraa: Leijonilta todella väkevä startti – Itävalta helisee MM-askissa
-
17:30
Takaa hyvän elämänlaadun vanhemmiten: Tässä iässä naisen kannattaa aloittaa liikunta
-
17:07
Ficon ampumistapaus vahvistaa Ukrainan tukemiseen kriittisesti suhtautuvia puolueita, arvioi tutkija
-
16:44
Vantaan Pähkinärinteestä löytyi vainaja
-
16:36
Turun Metsämäessä palaa jätekasa – alueella liikkumista kehotetaan välttämään
-
16:34
Näyttelijä Jessica Öystilää syytetään järjestystä ylläpitävän henkilön vastustamisesta
-
16:33
Urheilutähti piti puheen opiskelijoille – naisille suunnatusta osuudesta nousi kohu
-
16:30
Tempparit-pari Joni ja Jonna saivat perheenlisäystä
-
16:29
Hollantilainen nainen saamassa eutanasian henkisen kärsimyksen vuoksi: "Minulla on kumppani, perhe ja ystäviä"
-
16:10
Voiko tämä olla totta? Chloe muuttuu silminnähden nuoremmaksi kasvoteippien avulla
-
16:09
Slovakian Fico edelleen teho-osastolla – epäilylle syytteet murhan yrityksestä
-
16:06
Slovakian pääministeriä ampuneen naapuri järkyttyi teosta: "Hän on fantastinen mies, en voi ymmärtää tätä"
-
15:35
Kylmä kevät viivästyttää viljelyitä – kuinka käy uusien perunoiden?
-
15:25
Suora lähetys kello 16: Miten käy koulutuksen ja tutkimuksen? Katso Helsingin yliopiston eurovaalitentti
-
15:19
Tässäkö syy Leijonien ykkösketjun ongelmiin? Asiantuntijalta merkitsevä huomio NHL-avusta: "Miettiikö hän tällä hetkellä liikaa"
-
15:11
Ukrainan sotilas avautuu: "Ei ensimmäistä puolustuslinjaa, se oli petos" – jalkaväen kuvaama video näyttää Harkovan hyökkäyksen ensihetket
-
15:05
Jääkiekon MM-kisat 2024: Otteluohjelma ja tulokset
-
15:01
Paljastuksia Euroviisujen kulisseista! Erikoinen tapahtuma aiheutti hämmennystä
-
14:58
Oikaisu: Rantabaari-näyttelijä Jessica Öystilää syytetään järjestystä ylläpitävän henkilön vastustamisesta
-
14:39
Hallitus esittää EU- ja ETA-maiden ulkopuolisille opiskelijoille täyskatteellisia lukuvuosimaksuja
-
Lataa lisää