Saara ja Meri Aallon rakkaustarina alkoi epätavanomaisesta faniviestistä – ensitapaaminen kesti 12 tuntia: "Meri ei silloin edes tiennyt, että pidän tytöistä"

Saara Aalto ylitti itsensä ja voitti pelkonsa:"Minua jännitti tosi paljon, että kaikki katsovat" 1:33
Saara Aalto ylitti itsensä ja voitti pelkonsa: "Minua jännitti tosi paljon, että kaikki katsovat"

Saara ja Meri Aallon yhteinen taival alkoi fanitushengessä laitetusta viestistä ja johti vuotta myöhemmin teehetkeen, joka kesti yhtäjaksoisesti 12 tuntia.

Maailmallakin uraa luonut laulaja Saara Aalto esiintyi lauantaina 17. syyskuuta järjestetyssä Miss Suomi -finaaligaalassa. Saara saapui missikisojen finaaligaalaan yhdessä pitkäaikaisen puolisonsa Meri Aallon kanssa.

Pari palasi MTV Uutiset Liven haastattelussa muistelemaan rakkaustarinansa alkua. Kaksikon yhteinen taival sai alkusysäyksensä, kun Meri kirjoitti tuolloin The Voice Of Finland -ohjelmassa kilpailleelle Saaralle fanitushenkisen tsemppiviestin. Tämä ei Saaran mukaan ole lainkaan Merin tapaista.

– (Meri) ei ole yhtään fanittajatyyppi, mutta hänelle tuli intuitio, että laita Saaralle viesti. Hän laittoi minulle viestin ja vastasin siihen, Saara kertasi ja lisäsi, ettei hän vastaa läheskään kaikkiin faneiltaan saamiinsa viesteihin, mutta tunsi, että hänen on vastattava Merille.

– Se oli aika jännä kun miettii, miten pienestä se oli kiinni, Saara sanoi.

Meri muistaa, että hän päätti kirjoittaa Saaralle sellaisen viestin, johon laulajan ei missään nimessä tarvitsisi vastata.

– Se oli vain semmoinen tsemppiviesti. Minä vielä ajattelin, että Saaralle tulee varmaan niin paljon viestejä, että haluan vain toivottaa kaikkea hyvää. No, tässä ollaan, hän nauroi.

Viestin jälkeen vierähti vuosi ennen kuin kaksikko tapasi ensimmäisen kerran kasvotusten. Tuolloin Saara oli kutsunut Merin kotiinsa päiväteelle ajatellen, että nainen viihtyy hänen luonaan ehkä tunnin tai pari. Kyseinen teehetki kesti kuitenkin lopulta 12 tuntia.

– Heti tajusimme, että olemme kuin magneetit. Että meillä on vaan niin ihanaa yhdessä, vaikka Meri ei silloin edes tiennyt, että pidän tytöistä. Ihan "kaverina" tapasimme, mutta meillä vaan riitti juteltavaa ja meillä oli niin helppoa olla toistemme luona että tuntui, ettei toinen voi lähteä. Minusta tuntui, että Meri tuli kotiin kun hän tuli luokseni, Saara kertoi.

Meri ajatteli samoin. Hänen mukaansa tunne kotiin tulemisesta kuvasi parhaiten sitä, miltä Saaran luo meneminen tuntui.

– Olemme varmaan jossain entisessä elämässä olleet yhdessä, niin siksi tuli sellainen tunne, että nyt hän palasi minun luokseni, Saara hymyili.

Merin mukaan taito keskustella kaikista asioista on hänen ja Saaran parisuhteen salaisuus ja voimavara. Hänen mukaansa molemmat haluavat kehittää sekä itseään yksilöinä että parisuhdettaan. Saara kertoi olevansa samaa mieltä.

Kuten monet muut pariskunnat, myös Saara ja Meri riitelevät silloin tällöin. Saaran mukaan parin suurin arkinen kitkanaiheuttaja on hänen taipumuksensa "uppoutua" asiohin. Tällä laulaja tarkoittaa sitä, että hän vaipuu omaan kuplaansa, jolloin hän voi esimerkiksi tehdä töitä kymmenen tuntia putkeen käymättä vessassa ja unohtaen syödä.

Tällaisina hetkinä Meri joutuu muistuttamaan Saaraa, ettei tämä voi vaipua tuntikausiksi omaan kuplaansa, sillä parilla on muun muassa koira josta huolehtia ja asioita joita tehdä yhdessä. Saaralla oli taannoin näytön paikka, kun Meri lähti Farmi Suomi -sarjan kuvauksiin.

– Minä kaksi viikkoa etukäteen aloin kouluttamaan (Saaraa), että hän huolehtii koirastamme ja pääsee kuplastaan pois, Meri sanoi.

– Ja minä onnistuin! Saara iloitsi.

Katso Miss Suomi finaaligaalan punaisen maton livelähetys alla olevalta videolta!

Miss Suomi 2022 kruunataan tänään – MTV Uutiset Live finaaligaalan punaisella matolla 56:06


Lue myös:

    Uusimmat