Sää on tänään aurinkoinen ja kesäisen lämmin Etelä- ja Keski-Suomessa.
Pohjoisessa sää on sen sijaan vaihtelevampaa, mutta sielläkin eilistä lämpimämpää.
Etelässä asteet kohoavat 20:een ja hieman sen yläpuolelle, Keski-Suomessa päästään 20 asteeseen ja pohjoisessa lämpötila jää 20 asteen alapuolelle.
Viikonlopuksi Suomeen saapuu saderintama, joka tavoittaa etelärannikon jo ensi yönä. Oulun korkeudelle sateet yltävät lauantaina.
- Todennäköistä on, että rintaman sateet ovat pikemminkin kuuroja kuin jatkuvaa sadetta. Niihin ei liity voimakkaita ukkosia, kuvaa MTV3:n meteorologi Miina Manninen.
Vesien lämpötilat ovat koko Suomessa pitkän ajan keskiarvoissa, eli noin 20 asteessa.
(MTV3)