Ruutitehtaalla 25 päivää elinaikaa - karvalakkilähetystön viimeinen vetoomus

Suomen ainoalla ruutitehtaalla on helmikuun loppuun elinaikaa. Sen jälkeen Vihtavuoren perinteikkään ruutitehtaan ranskalaisomistaja sulkee ovet.

Ranskalaisyhtiö Eurenco kauppaa tehdasta valtion omistamalle puolustusvälinevalmistaja Patrialle.

- Patrialla on 25 työpäivää aikaa reagoida ennen kuin tehdas ajetaan alas, sanoo pääluottamusmies Janne Lahtinen.

Vihtavuoren karvalakkilähetystö kävi tiistaina Helsingissä esittämässä viimeisen vetoomuksen hallitukselle.

- Kyseessä on suoraan yli sata työpaikkaa ja välillisesti arviolta 200. Laukaan suurin työnantaja menisi nurin. Lisäksi kotimainen ruudinvalmistus on huoltovarmuuden kannalta tärkeää, Lahtinen sanoo.

Työministeri Lauri Ihalaisen (sd.) mukaan tilanne on hankala, mutta hallitus aikoo tehdä kaikkensa ruudinvalmistuksen turvaamiseksi.

Sotilasruudin valmistus on ollut pitkään kannattamatonta toimintaa. Vihtavuorella on pyritty lisäämään siviiliruudin tekemistä, mutta se vaatii rahaa ja investointeja tehtaaseen.

- Helppoja ratkaisuja ei ole. Sen verran voin Huoltovarmuuskeskuksen osalta sanoa, että olemme valmiita rahoittamaan uusia tai korjausinvestointeja, jotka liittyvät puolustuksellisiin tarkoituksiin. Se ei ratkaise tätä kokonaisuutta, muutakin rahoitusta tarvitaan, Ihalainen sanoo.

Huoltovarmuuskeskus muistuttaa, että sotilasruuti on huoltovarmuudelle tärkeä asia. Toimitusjohtaja Ilkka Kanasen mukaan Huoltovarmuuskeskus on ollut jo pitkään hakemassa ratkaisua Vihtavuoren tilanteeseen.

- Kotimainen ruudintuotanto on ollut niin kauan kuin minä muistan suurissa taloudellisissa vaikeuksissa. Puolustusvoimien kysyntä on suhteellisen rajallista ja vähenevää, ja vientimahdollisuuksia ei ole juuri ollut, Kananen muistuttaa.

Lue myös:

    Uusimmat