Ruotsin Nato-polku vihdoin maaliin? Turkin parlamentin määrä käsitellä jäsenyyttä tapaninpäivänä

Ei ole kuitenkaan selvää, saadaanko päätös asiasta vielä saman päivän aikana.

Turkin parlamentin ulkoasiainvaliokunnan on määrä ottaa Ruotsin Nato-jäsenyyden ratifiointi käsittelyyn ensi viikon tiistaina eli tapaninpäivänä.

Valiokunta on tiedottanut asiasta perjantaina, kertoivat Turkin valtiollinen Anadolu-uutistoimisto sekä Turkin yleisradioyhtiö TRT.

Ruotsin Nato-jäsenyyden ratifioinnista voidaan äänestää Turkin parlamentin yleisistunnossa vasta valiokunnan käsittelyn jälkeen.

Ei ole kuitenkaan selvää, saadaanko päätös asiasta aikaiseksi vielä saman päivän aikana. Ruotsin Nato-jäsenyyden ratifioinnin käsittely valiokunnassa päättyi marraskuun 16. päivänä tuloksetta.

Ulkoasiainvaliokunnan kokous alkaa tapaninpäivänä iltapäivällä, kertovat Anadolu ja TRT. Ruotsin Nato-jäsenyyden ratifioinnin hyväksyvän lakiesityksen lisäksi on määrä käsitellä myös useita muita kansainvälisiä asioita tai sopimuksia.

Ruotsin Nato-jäsenyys on valiokunnan mukaan asialistalla vasta kymmenentenä eli kaikkein viimeisimpänä.

Ennen voimaantuloa laki vaatii vielä Turkin presidentin Recep Tayyip Erdoganin allekirjoituksen sekä lain julkaisemisen Turkin virallisessa lehdessä.

Ruotsin Nato-jäsenyys edellyttää myös Unkarin ratifiointia, joka on äänestystä vaille valmis.

Yhdistetty hävittäjäkauppoihin Yhdysvaltojen kanssa

Ruotsin Nato-ratifiointi on yhdistetty maan hävittäjäkauppoihin Yhdysvaltojen kanssa, ja myös presidentti Erdogan on puhunut tästä yhä avoimemmin.

Turkki haluaa ostaa Yhdysvalloilta uudenaikaisia F-16-hävittäjiä, joilla Turkki haluaa päivittää ilmavoimiensa sotakalustoa, ja ilmeisesti pitää Ruotsia neuvotteluvälineenä.

Erdogania lähellä olevat mediat NTV-uutiskanava sekä Türkiye Gazetesi väittivät perjantaina, että Yhdysvaltain presidentti Joe Biden olisi myöntynyt siihen, että neuvotteluja hävittäjäkaupoista käytäisiin samaa tahtia Ruotsin Nato-prosessin kanssa.

Turkki näytti lopulta vihreää valoa Ruotsin jäsenyydelle pitkän väännön jälkeen heinäkuussa Naton huippukokouksessa Vilnassa.

Ruotsi taipui joillekin Turkin vaatimuksille

Ulkoasiainvaliokunnassa käsiteltävän lakiesityksen perusteluissa todetaan, että Ruotsi on edennyt Naton heinäkuisen huippukokouksen jälkeen siihen pisteeseen, että Turkki voi tehdä sen kanssa yhteistyötä.

Perustelujen mukaan Ruotsin Nato-jäsenyys hyödyttää myös Turkin ja Naton alueen turvallisuutta, TRT on kertonut.

Ruotsi ei lopulta palauttanut Turkkiin kymmeniä kurdijärjestö PKK:n jäseniksi väitettyjä ihmisiä, kuten Erdogan alun perin vaati. Euroopan unioni on luokitellut PKK:n terroristijärjestöksi.

Ruotsi on kuitenkin ottanut Turkin vaatimukset huomioon esimerkiksi kiristäessään terrorisminvastaista lakiaan ja ottamalla etäisyyttä PKK:n syyrialaisena siipenä pidettyyn YPG:hen.

Lisäksi Turkki on saanut Ruotsilta lupauksen muun muassa tuesta Turkin takkuaville EU-jäsenyysneuvotteluille ja turkkilaisten viisumivapaudelle EU:ssa sekä kaupan lisäämisestä Turkin kanssa.

Lue myös:

    Uusimmat