Ruotsin maajoukkue lytättiin täysin maan televisiossa – "ei mahtunut" mukaan urheilugaalaan

Ruotsissa järjestettiin maanantaina urheilugaala.  Tilaisuus alkoi maan jalkapallojoukkuetta pilkanneilla vitseillä. Nyt joukkueen päävalmentaja Janne Andersson vastaa kritiikkiin.

Ruotsissa palkittiin Suomessakin totuttuun tyyliin vuoden 2022 parhaita urheilijoita.

Jalkapallomaajoukkueelle päättynyt vuosi oli hankala. Sinikeltaiset eivät olleet mukana Qatarin MM-kisoissa, ja Kansojen liigassa kohtalona oli suorastaan pöyristyttävä putoaminen C-liigaan. 

Heikosta menestyksestä johtuen joukkueella ei ollut edustusta maanantaina järjestetyssä gaalassa. SVT:n televisioiman tilaisuuden juontaneet Måns Zelmerlöw ja Pernilla Wiberg tarttuivat yksityiskohtaan välittömästi alkupuheissaan.

– Meillä on urheilijoita, jotka ovat voittaneet kaiken vuonna 2022 voitettavissa olleen, Zelmerlöw aloitti.

– Mutta sitten on paljon urheilulajeja, joille ei ole paikkaa urheilugaalassa, kuten Ruotsilla MM-jalkapallossa. 

– Tai Nations Leaguen A-liigassa, tai B-liigassa. Minkälaisia kamppailuja odotammekaan C-liigassa? Gibraltar ja Kosovo? Menen kanalihalle, Zelmerlöw naljaili. 

Maajoukkueen päävalmentaja Janne Andersson kommentoi vitsejä Aftonbladetille. Pääkäskijä ei arvostanut sanailua. 

– En katsonut gaalaa, mutta on ikävä kuulla, jos näin on käynyt. Minun maailmassani gaalassa juhlitaan ihmisiä ja saavutuksia, Andersson toteaa. 

Gaalassa ei ollut ehdolla ainuttakaan jalkapalloilijaa. Entinen maajoukkuevalmentaja Lars Lagerbäck valitteli Aftonbladetille tilannetta.

– Surullista jalkapallon kannalta, mutta vuosi ei myöskään ollut paras, joten sitä on kunnioitettava, Lagerbäck toteaa. 

Yleisöäänestyksenä toteutettu paikallinen Vuoden urheilija -palkitseminen aiheutti rajusti porinaa.

Palkinnon voitti Nils van der Poel. Pekingistä kaksi olympiakultaa napannut pikaluistelija oli jälkipuheissakin palkintonsa kansan mielestä ansainnut, mutta seiväshyppääjätähti Armand Duplantisin jääminen vasta neljänneksi sai aikaan melkoisen myrskyn länsinaapurissa. 

Duplantisin eteen kiilasivat esteratsastaja Henrik von Eckermann ja moottoriurheilija Marcus Ericsson

Lue myös:

    Uusimmat